Thrillium

Diego Thrill

Kilttiluonteinen Diego omaa kisaratsulle sopivaa temperamenttia ja on elementissään esteillä. Se on ihmistä kunnioittava, hyvätapainen herrasmies, joka käyttäytyy siivosti myös tammojen lähettyvillä ja astutustilanteissa, jonka vuoksi se astuu tammat yleensä luomuna joko liinassa tai kesälaitumella. Hoitotoimenpiteet, hoitaminen ja varustaminen sujuvat ongelmitta kiltin oriin kanssa, vaikka sillä toisinaan saattaakin olla ässä jos toinenkin hihassaan hoitajan päivän piristykseksi. Mikään tosikon hoitajan hoitohevonen ei Diego siis ole. Diegon lempijekkuja ovat pullistelu vyötä kiristäessä, suun avaamattomuus kuolaimille ja hoitopakin sisällön levittely karsinaan. Ori on huomionkipeä tapaus, jonka saa helposti laitumella puuhailemaan kanssaan, kun siivoaa. Herkkujen ja huomion eteen ori tekee mitä tahansa ja osaakin melkoisen skaalan maastakäsittelytemppuja. Diego on kiltti ja rauhallinen käsitellä, mutta tylsistyessään saa kyllä jekkuihin varautua.

Ratsuna ori on kiltti, rakastaa hyppäämistä yli kaiken eikä ole maastossakaan hullumpi. Ori keskittyy koulussa tehtäviin hyvin ja sillä on esteitä ajatellen mukava laukka. Koulupuolella se osaa perusjutut ja vaihtaa laukat esteiden tai puomien avulla, ori tekee myös väistöt kaikissa askellajeissa. Esteillä ori työskentelee mielellään ja hyppää varmasti sekä erikois- että maastoesteet. Maastossa se on käytökseltään fiksu tammaseurassakin, kuuntelee pidätteet reippaassakin vauhdissa ja on rauhallinen yksinkin. Kisapaikoilla se vaatii hieman kotitehtäviä selkeämmät tiet esteille, mutta ne saadessaan tekee parhaansa aina. Mikäli tiet ovat huonoja tai ratsastaja häiritsee oria ennen esteitä se saattaa kieltää. Yleensä se on kuitenkin varma hyppääjä ja kieltojen syytä saa etsiä peilistä. Diego pitää vaihtelevasta liikunnasta, esteistä ja maastoilusta, joiden lisäksi se on osaava ohjasajossa ja käy mielellään uimassa. Matkat ori taittaa tottuneesti, yksin sekä kaverin kanssa ja käyttäytyy hyvin kisapaikoilla tammojenkin keskellä.
© Jannica

Star From Dales KHwholst, 170cm, rt Vernon Thrillholst, 169cm, rt VIP MVA Fn Virgo Clusterholst, 175cm, mKTK-II
Edelweiss GERholst, 167cm, m
Daelyn J&Kholst, 170cm, rn Acapulcoholst, 170cm, rnERJ-I
Domatra FUholst, 170cm, rnERJ-II
Trinity Nessholst, 167cm, rn RodneyERJ-Iholst, 167cm, rn Kavanagh Royholst, 171cm, prt
Bringing Up Barbieholst, 167cm, prn
Tauriel LINholst, 167cm, rn Alonso GERholst, 168cm, rt
Tackle & Tickleholst, 170cm, rt

00.00 o. Jälkeläinen i / e.

00.00.0000
00.00.0000

Valmennukset & päiväkirjamerkinnät

Hevosen kuvat © Roshoeve, lupa
Tämä on virtuaalitalli. This is a SIM-game stable. Tämä on virtuaalihevonen. This is a SIM-game horse.

© VRL-01317 2016