Luonnekuvaus

Torkkua on todella rauhallinen ja helppo hevonen, sillä on vain pieniä paheita siellä täällä, mutta muuten se on todellinen herrasmies. Karsinassa Torkku, noh torkkuu, ei varmaan tarvitse miettiä mistä nimi tulee. Ratsastaessa ruuna on kankea kuin rautatanko ja laiska, joten sen kanssa tarvitsee verrytellä pitkään, jotta siitä tulee esille upea kouluhevonen. Ruunaaminen vaikutti Torkkuun turhankin rauhoittavasti, mutta pakko mikä pakko, sillä Torkku loukkasi kiveksensä laitumella 5-vuotiaana, onneksi siitä oli kuukautta aiemmin, otettu kolme pakastetta, joten varsoihin on vielä mahdollisuus.

Kun ruunan karsinaan menee, tapaa sen lähes poikkeuksetta makuulta, Torkku käyttää kaikki mahdolliset hetket nukkumiseen, toisaalta on kiva omistaa hevonen joka on pomminvarma ihan joka tilanteessa. Ruuna on ahmatti, joten sitä on hyvin helppo motivoida ruualla, jotta sen saisi nousemaan uniltaan. Onneksi hoitotoimen piteet sujuvat helposti, herra kun aina puruissa uniensa jäljiltä ja Torkku ei varmasti eväänsä retkauta vaikka mitä tapahtuisi. Se nostaa kaviot kiltisti ja jaksaa pitää sitä ylhäällä, joten ruuna on helppo myöskin kengittää. Pesupaikalla Torkku toisinaan katselee tallin tapahtuu ja mikäli tallikaveri Hilla on karsinassaan ruuna hirnahtelee ja hörisee sille, ne on bestiksiä. Varustaessa Torkku pullistelee hivenen, mutta lopettaa kunhan vain vyötä alkaa kiristämään. Suitsetkin ruunalle saa helposti päähän, se avaa suunsa nätisti eikä vaivaudu vänkäämään vastaan. Kuolaimet tosin pitää lämmittää hyvin, Torkku ei voi sietää kylmiä kuolaimia, joten se nipistää suunsa kiinni.

Taluttaessa Torkkua saa suurinpiirtein vetää perässä, sillä ei ole kiire mihinkään ja käveleekin todella verkkaista tahtia. Välillä ruuna saattaa unohtua ruohotupolle, mutta lähtee liikkeelle kunhan vain nykäisee riimunnarusta. Tarhassa Torkku ja Hilla ovat erottamattomat, joten ne näkee toistensa seurassa, mutta ruuna tulee kaikkien kanssa toimeen kunhan heinää riittää kaikille. Ruunalla on tapana kiukutella ruuan suhteen, joten sille kannattaa aina antaa herkut ensimmäisenä mikäli muita hevosia on paikalla. Lastaamisen suhteen ei ole ongelmia, Torkku kävelee lastaussillan nätisti ylös ja matkaa rauhassa. Alkumatkasta ruuna syö hetken heiniä kunnes nukahtaa, joten sen kanssa on helppo matkata pidempiäkin matkoja.

Ratsastaessa Torkku on aluksi todella kankea ja laiska, sitä saa patistella ihan tosissaan liikkumaan. Kunhan alkukäynneistä päästään eteenpäin alkaa ruuna kuitenkin liikkumaan helpommin, joten hommasta tuleekin jopa jotain. Herran kanssa on aluksi parasta työstää helppoja tehtäviä, jotta alkukankeuden saa pois ja Torkusta kuorituu osaa ratsu. Alkuun ruuna vaikuttaa lähinnä pystyyn kuolleelta otukselta, jota ei saa liikkeelle yhtään mikään ja kiitänkin onneani, ettei asia ole niin loppujen lopuksi.

    Sileällä Torkku on kaikkein osaavin ja omaakin hyvän työmotivaation, kunhan vain alkuverryttelyn suorittaa huolella. Ruuna on todella kuuliainen ratsu, joka pyrkii miellyttämään ihmistä ja tekee aina parhaansa. Herralla on myös todella tasaiset ja näyttävät askeleet, joissa on mukava istua. Vaikka Torkkua joutuukin alkuratsastuksen herättelemään, jotta sen kankeuden venyttelemään on se silti hieno ratsu, vaikka sitä ei siitä ihan heti uskoisikaan. Herra tekee parhaansa, vaikka ratsastajan avutkin olisivat vähän sinnepäin, joten se on hyvin anteeksiantava. Toisinaan Torkku saattaa ymmärtää avut väärin ja alkaa tekemään väärää asiaa, mutta kuitenkin korjaa liikkeensä, kun ratsastaja korjaa vähän sinnepäin olleet avut. Onneksi selkeiden apujen kanssa herra tajuaa heti mistä oli kyse ja tekee heti parhaansa.

    Esteillä Torkku on ihan ookoo, sillä on vähän kömpelö hyppytekniikka ja se tuppaa hituroimaan esteiden välillä turhankin paljon. Ruuna menee hituroinnistaan huolimatta yli jokaisesta esteestä, sitä ei hirvitä erikoisemmat esteet lainkaan, minkä takia herra onkin hyvin itsevarma hyppääjä, vaikka tyylissä onkin hieman sanomista. Torkku on lisäksi hyvin anteeksiantava, eikä sitä kiinnosta jos ratsastaja matkustaa selässä tai ei keskity kunnolla ratsastamiseen. Jotta ruunan saa liikkumaan kunnolla esteiden välissä on parasta aloittaa esimerkiksi puomeilla, joiden välissä herran pitää venyttää askeltaan tai muilla helpommilla tehtävillä, joissa askeleen venytys on pääosassa. Summasummarum Torkusta esteiden parissa on siis itsevarma hyppääjä, joka menee yli aivan mistä tahansa, kunhan vain vauhti ei ole liian hidas.

    Maastossa Torkku on tallin varmin hevonen, se ei säikähdä yhtään mitään ja muutenkin käyttäytyy oikein moitteetomasti. Ruuna kuuntelee ratsastajaa ja menee tasan sitä vauhtia mitä pyydetään eikä koskaan temppuile yhtään mitään. Herra myös rakastaa uimista ja onkin aina innoissaan menossa uimaan sekä sillä on tapana kuopia vettä, joten lähellä olevat ihmiset varmasti kastuvat veden lentäessä joka paikkaan. Maastoesteillä Torkku jopa saattaa hivenen innostua, joten sitä ei tarvitse potkia eteenpäin, vaan se liikkuu sopivaa vauhtia kuunnellen ratsastajan pienimpiäkin apuja. Muutenkin maastoretket ovat Torkun mieleen, se pitää rauhallisista käyntilenkeistä sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita täynnä olevista reissuista.

Kilpailutilanteissa Torkku ei todellakaan ota stressiä mistään, se on tyytyväinen kunhan saa torkkua omien ihmisten seurassa. Herra on verryttelyssä täysin oma itsensä, hevonen joka ei meinaa millään liikkua eteenpäin vaan sitä saa väännellä ja käännellä, jotta meno on ratsastuksen näköstä eikä possujuna meininkiä. Mikäli ratsastaja saa verryttelyssä ruunan taipumaan ja liikkumaan kunnolla, on radalla nähtävissä osaava, kaunis liikkeinen suomenhevonen, muussa tapauksessa siellä on etana joka ei taivu yhtään mihinkään, jonka seurauksena viimeinen sija on aivan 100% varma.

i. Tuli-Teppo
ruunivoikko sh-ori, 153cm
ii. Tuli-Tauno
rnvkk sh-ori, 154cm
iii. Tuli-Tino
rn sh-ori, 152cm
iie. Usvajoen Marke
rnvkk sh-tamma, 148cm
ie. Melinan Kultaloisto
vkk sh-tamma, 150cm
iei. Loisto-Jussi
vkk sh-ori, 152cm
iee. Kultamelina
vkk sph-tamma, 147cm
e. Noitanainen
voikko sh-tamma, 157cm
ei. Eevin Herkko
rt sh-ori, 160cm
eii. Hekotellen
rt sh-ori, 161cm
eie. Eeviläinen
vprt sh-tamma, 159cm
ee. Noiduttu
vkk sh-tamma, 154cm
eei. P.M. Marakatti
vkk sh-ori, 155cm
eee. Noita-Akka
vkk sh-tamma, 152cm

Jälkeläiset

Torkusta on otettu kolme pakastetta, jotka ovat tarjolla tuontisukuisille suomenhevostammoille, joilla on edes hieman näyttöä kilparadoilta. Ruuna kantaa värigeeniä ee/Aa/nCr sekä periyttää rauhallisuutta, hyviä askellajeja ja tasapainoisuutta. Mikäli olet kiinnostunut käyttämään Torkun pakastetta voit ottaa yhteyttä sähköpostitse.

Pakastemaksu: 220v€
Varsamaksu: 550v€, peritään 7 vuorokauden ikäisestä varsasta

Torkku kilpailee pääasiassa villeissä kilpailuissa sekä tarinakisoissa, mutta se on kuitenkin kisannut myös porrastetuissa koulukilpailuissa. Alta näet osallistumiset villeihin ja tarinakisoihin tarinoineen sekä porrastettujen kilpailutiedot.

Tahti ja irtonaisuus: 0 op.
Kuuliaisuus ja luonne: 0 op.
Yhteensä 0 ominaisuuspistettä
Kouluratsastuksessa tasolla 0/5

- Ei muita startteja

Ruokinta

❆ Aamulla 1 litra Selectediä + ½ litraa Trophya (pelletti)
❆ Päivällä 1 litra Selectediä + ½ litraa Trophya (pelletti)
❆ Illalla 1 litra Selectediä + ½ litraa Trophya (pelletti)

❆ Iltaruokaan lisätään mitallinen valkosipulijauhetta ja
mitallinen A-D-E vitamiinijauhetta

❆ Valmennuspäivinä aamuruokaan lisänä 2 mitallista
electrolytejauhetta
❆ Valmennuksen jälkeen juotetaan 10 litraa lämmintä
vettä, johon lisätään 1 desi melassisiirappia ja 2 mitallista electrolytejauhetta

❆ Vapaa heinä, karsinan heinäverkko täytetään
tarvittaessa

Loimitus

❆ Sateisella ilmalla ulos sadeloimi

❆ -10℃ tallissa fleeceloimi
❆ -10℃ ulos fleeceloimi, jonka päälle sadeloimi
❆ -15℃ tallissa villaloimi
❆ -15℃ ulos toppaloimi
❆ Yli -20℃ tallissa fleece- ja villaloimi
❆ Yli -20℃ ulos toppaloimi ja alle fleeceloimi
❆ Yli -30℃ ulos toppaloimi ja alle fleece- ja villaloimi

Hoito-ohjeet

❆ Esteillä ja maastossa englantilaiset suitset nivelellä, yleissatula,
tummansininen yleissatulahuopa ja suojat joka jalkaan
❆ Sileätyöskentelyssä kanget taikka englantilaiset suitset nivelellä,
koulusatula, tummansininen koulusatulahuopa ja pintelit joka jalkaan
❆ Talvisin ratsastusloimi ulkona ratsastaessa sekä alku- ja
loppuverryttelyn ajan maneesissa ratsastaessa

❆ Valmennuksen jälkeen jalat kylmätään huolellisesti ja laitetaan savet
sekä rankemman valmennuksen jälkeen lihaksiin hierotaan arnikaa
❆ Pesun jälkeen ja hikisenä päälle enkkuloimi, viedään ulos vasta kun
kuivunut

❆ Torkun ruuat laitetaan valmiiksi tummansinisiin ämpäreihin
❆ Päitsiä ei saa jättää päähän tarhaan viedessä, sisällä päitset säilytetään
karsinan vieressä olevassa koukussa
❆ Nahkaiset päitset, ketjuriimu, musta loimi ja valkoiset satulahuovat ovat
kilpailukäytössä

Viikko-ohjelma

Maanantai: Kevyttä sileätyöskentelyä *
Tiistai: Eteen-alastreeni
Keskiviikko: Maastoilua
Torstai: Kouluvalmennus klo 17.30-19.00
Perjantai: Esteitä
Lauantai: Koulutreeni
Sunnuntai: Koulutreeni
* Kk:n viimeinen maanantai: lepo, 30min
talutus ennen hierontaa

Torkun varusteet ovat ostettu Equestrian Prosta ja OddPixelistä!

Täältä löydät kaikki tarinat, joissa Torkku on mukana. Tarinat on alunperin kirjoitettu tallipäiväkirjaan, josta ne on kerätty tänne luettavaksi kronologisessa järjestyksessä. Mikäli tarinassa on ollut muita hevosia mukana on niiden osuus otettu tarinasta pois, tarinat voi halutessaan lukea kokonaisuudessaan tallipäiväkirjasta.

- Ei merkintöjä

Torkotulet

Nimi: Torkotulet "Torkku"
Rotu: suomenhevonen
Sukupuoli: ruuna
Väri, säkä: voikko, 156cm
Syntynyt: 13.11.2013, 12v (6kk = 1 URLv)

Kasvattaja: Suvan Ratsutila  
Omistaja: Gierá Hiidenheimo (VRL-03745)
Kotitalli: Team Hattara  

VH-numero: VH20-018-0012
Painotus: kouluratsastus
Koulutustaso: va B / 80cm / 90cm

- Ei meriittejä

Etsitään vuokraajaa!

Kuvagalleria





ulkoasun © VRL-05175    |    taustakuvan © Henry M. Diaz (CC BY-NC 2.0)    |    virtuaalihevonen    |    a sim-game horse