Tallirakennus

Hattaran harmaa tallirakennus on viiden karsinan piskuinen rakennus, josta löytyy hevosen perushoitoon tarvittavat asiat, kuten pesu- ja kengityspaikka, varustehuone sekä rehula. Karsinat ovat kooltaan 4x4 metriä, toisinsanoen 16 neliötä ja toimivat myös varsomiskarsinoina mikäli tamma on saamassa varsan. Varustehuoneen oven puoleinen karsina on vahvistettu orikarsina, jossa asuu tallin ainoa ori Simba, mikä onkin ihan hvyä sillä Simba ei ole mikään helppo ja rauhallinen ori. Karsinoissa on vesiautomaatin, kiinteän ruokakupin ja heinäverkon lisäksi valvontakamerat, joita voi seurata yläkerran asuintiloissa olevan toimiston tietokoneelta. Jokaisessa karsinassa on kaksi ikkunaa, joista hevonen voi katsella ulos tai tallikäytävälle, mikäli karsinan kaltereissa oleva ikkuna on avoinna. Karsinoiden edessä on kaksi koukkua, toisessa säilytetään päivittäiskäytössä olevia päitsiä ja toinen on suitsia varten sekä esiin taitettava satulateline, johon satula on kätevä laittaa hevosen harjaamisen ajaksi sekä tanko, jossa säilytetään käytössä olevia loimia. Ovea vastapäätä olevalla seinällä on hylly, jonne laitetaan hevosten ruokaämpärit, joihin ruuat laitetaan valmiiksi aamutallin jälkeen. Hyllyn alapuolelta löytyvät kottikärryt, talikot, lakaisuharjat ja sun muut tallin siivoamiseen tarkoitetut tavarat.

Kengityspaikkoja oli aiemmin kaksi, toinen suurempi, joka toimi varastona kaikille turhille, vanhoille tavaroille joita en jostain syystä ollut hävittänyt sekä pienempi joka on edelleen käytössä. Jouluun 23. päivä tein kaupat Pennistä, joten tarvitsin yhden karsinapaikan lisää, joten remonttia kaivattiin juuri kun talli oli melkein valmis. Onnekseni sain sovittua erään remonttifirman kanssa, että miehet tulisivat kunnostamaan isommasta kengityspaikasta karsinan. Niimpä vietin joulun välipäivät remonttimiesten työnjohtajana, tosin vähän sitä johtamista tarvittiin, sillä miehet olivat todella hyviä työssään ja saivatkin kunnostuksen nopeasti valmiiksi. Toki olisin voinut odottaa ja hoitaa remontin vasta uuden vuoden jälkeen, mutta tunnetusti en jaksanut odotella ja pitkittää Pennin kotiin hakemista. Samaiset remppamiehet laittoivat myös jäljelle jäävään kengityspaikkaan hylly, jossa voi säilyttää kengityksessä tarvittavia tavaroita sekä kaikkea muuta roinaa, jolle ei (vielä) ole löytynyt parempaa paikkaa. Pesupaikka myös sai samanlaisen hyllyn ja siinä säilytetään linimentti, arnika, kylmäyssavi, shampoo, Super Shine... Kaikki mahdollinen mitä voikaan tarvita hoitaessaan hevosta liikutuksen jälkeen tai hevosen pesua varten.

TUTUSTU TALLIN POHJAPIIRROKSEEN - KATSO TALLIN PÄIVÄRYTMI

Varustehuoneessa olevassa kaapistossa on yhteensä 12 kaappia, joista 10 on hevosten ja niiden vuokraajien käytössä ja niinsanotut ylimääräiset kaapit ovat ensiapukaappi ja varastokaappi. Ylärivissä ovat ensiapukaappi, jonne on kasattu kaikki mahdollinen mitä hevosten ensiapuun saattaakaan tarvita, sekä hevosten omat nimikoidut kaapit, joissa säilytetään harjapakkeja, suojia sekä pinteleitä ja loimia, jotka eivät ole käytössä. Alarivin kaapit on varattu hevosten vuokraajille tavaroiden säilyttämistä varten, näin vuokraajien ei tarvitse raahata tavaroitaan mukana edestakaisin. Alarivin reunimmaisin kaappi on varastokaappi, jossa on varalle kaikkea mahdollista tavaraa kuten jalustinhihnoja, riimunnaruja, oikeastaan kaikkea mahdollista mitä voi tarvita lyhyellä varoitusajalla. Kaapiston päädyssä on pesuallas, jossa voi huuhdella kuolaimet ratsastuksen jälkeen ja altaan vierestä löytää kymmenen kappaletta suitsikoukkuja. Kaapistoa vastapäätä on satulatelineet, joita on myöskin kymmenen ja ne ovat kahdessä rivissä päällekkäin, jokaisella hevosella on kaksi nimikoitua satulapaikkaa. Varustehuoneessa on myös mahdollista käydä rentoutumassa siellä olevalla sohvalla, jonka päädyssä olevasta kaapista löytää paljon hevosaiheisia lehtiä sekä muutaman sarjakuvan. Sohvan yläpuolella on kirjahylly, josta löytyy hevosen terveydestä ja koulutuksesta kertovia kirjoja, nuorille suunnatuiden hevoskirjojen lisäksi.

Heinävajaan tai rehuhuoneeseen, kummalla nimellä haluakaan paikkaa nimittää, on kulku kengityspaikan takaseinässä olevasta ovesta vaikka siinä onkin toiset tuplaovet ulkopuolella, sillä tuplaovet ovat pyöröpaalia varten, jotta sen saa helposti heinävajaan. Heinävajassa on kuusi metallista isoa jäteastiaa, joissa säilytetään rehuja, jotta ne ovat turvassa jyrsijöiltä. Jokaiseen astiaan mahtuu kaksi säkkiä ruokaa ja niiden kansiin on kirjoitettu, että mitä rehua niissä säilytetään. Pyöröpaalin vieressä olevassa kaapissa säilytetään valkosipulijauhetta, vitamiinilisiä sekä melassisiirappia, jota yleensä on aukaistu ämpäri sekä täysi. Hevosten tyhjiä ruokaämpäreitä säilytetään myöskin tässä kaapissa, kun niihin on tehty ruuat valmiiksi ne viedään tallin puolelle siivoustarvikkeiden yläpuolella olevalle hyllylle. Jokaisella hevosella on eriväriset ruokaämpärit, löydät ämpäreiden värit hevosten omilta sivuilta hoito-ohjeista. Hevosille hankitaan kuukauden ruoat kerralla ja säkkejä säilytetään purulassa kahdessa isossa jäteastiassa, joista haetaan täytettä metallisiin astioihin tarpeen vaatiessa.

Avatar
Fimbrethil "Hilla"
eestinhevostamma, 13v
estepainotus
tuontisuku
Avatar
Taivaannasta "Tuikku"
suomenhevostamma, 9v
koulu- ja estepainotus
tuontisuku
Avatar
Kastanjan Garcia Rosé "Penni"
suomenpuoliveritamma, 2v
estepainotus
2 polvea sukua

Avatar
Barazinbar "Simba"
englannin täysiveriori, 5v
koulupainotus
tuontisuku
Avatar
Torkotulet "Torkku"
suomenhevosruuna, 12v
koulupainotus
tuontisuku

Pihapiiri ja maastot

Meillä Hattarassa ei todellakaan ole mitkään isot tilukset, pihapiirissä on kaksi tarhaa, joissa kummassakin on riittävästi tilaa ja vaihtelevaa maastoa, kuten metsikköä, aukeaa sekä suoja, jonne hevoset pääsevät hetkellistä rankkasadetta ja kylmiä ilmoja pakoon. Toinen tarhoista on isompi laumatarha, jossa majailevat suomenhevoset, Hilla ja Penni, kun taas pienempi tarha on yksin hänen korkeutensa Simban valtakuntaa. Kaikki hevoset saavat olla vapaalla heinällä ulkoillessaan, joten tarhoissa pyöröpaali jatkuvasti, vaikkakin kesällä hevoset syövät lähinnä ruohoa, jota tarhoissa riittää ihan mukavasti. Maneesiahan meillä ei vielä ainakaan ole, mutta saamme käyttää kilometrin päässä sijaitsevan ratsastuskoulun pienempää 30x50m maneesia, josta on hieman alempana esittely.

25x50m kokoinen kenttä on tehty vanhalle pellolle ja aitauksen rakentamisessa on käytetty tallirakennuksen tilalla olleen navettarakennuksen lautoja, joten kenttä on vanhan ja säänpieksemän näköinen. Kentässä on hiekkapohja ja kesäisin saakin sadettimet olla päällä ennen ratsastusta, jottei kenttä pöllyäisi niin paljoa. Kentän vieressä on pieni katos, jossa säilytetään mönkijää, jota käytetään kentän lanaamiseen sekä pientä estekalustoa ja koulukentän kirjaimia. Kentän ja tallin väliin on rakennettu pyöröaitaus, joka on käytössä lähinnä kun tilalla on nuoria koulutuksessa olevia hevosia tai kun hevosia juoksutetaan. Pyöröaitauksen vieressä on rakennus, joka toimii purulana ja lantalana. Tallirakennuksen päädyssä on purula, jonne johtaa pieni ovi rakennuksen sivusta ja sitä kautta myös pystyy tyhjentämään kottikärryt lantalaan. Lantala on betonista rakennettu syvennys, joten purulan puolelta on todella helppo kipata kottikärryt lantalan puolelle aukosta, joka on jätetty tilan jakavan seinän keskelle. Lantala tyhjennetään päädyssä olevan ladonoven kautta traktorilla noin kahdeksan viikon välein.

Maneesiin pääsee maastojen kautta, joten matkaa tulee vain noin kilometri vaikka autolla matkaa tulisikin reilu viisi kilometriä. Ratsastuskoululle johtaa tasainen leveä hiekkapolku, jota seuraamalla ei voi eksyä. Maneesin käyttöoikeuksiin kuuluu maneesissa oleva estekalusto sekä kouluaidat, joten siellä pääsee harjoittelemaan kilpailuihin huomattavasti paremmin kuin kotikentällämme. Olen kiitollinen ihanista naapureista, sillä kaikki ovat antaneet oikeuden ratsastaa heidän tiloillaan, joten maastoreittejä on lukemattomia ja kaikki kulkukelposet reitit on merkitty punaisilla nuolilla, joten eksymisen vaara on pieni, kunhan vain muistaa keskittyä mitä reittiä kulkee. Maastoista löytyy useampi laukkasuora sekä pari peltoa, joilla voi ratsastaa täysin vapaasti. Maastoesteitä pääsee treenaamaan sille varatulla pellolla, jonne on rakennettu lyhyt Harraste-tason maastoesterata sekä useita yksittäisiä esteitä, joiden korkeus ja taso vaihtelee laidasta laitaan. Uittomahdollisuus on heti koti pihassa sillä tilukset sijaitsevat joenrannassa, kohdassa jossa jokeen tulee pieni poukama. Poukaman ansiosta uittaminen on turvallista, sillä joen virtaus olisi muuten liian voimakas. Poukama on niin kapea, että sen yli jaksaa uida ihminenkin ja siinä on myös helppo veneellä uittaa hevosia, jos ei ratsastaen halua käydä uittamassa. Poukamaan on rakennettu laituri, jossa on hyvä ottaa aurinkoa ja uida, sillä laiturin kohdalla on pieni hiekkaranta. Hevosten uittopaikka on vajaan sadan metrin päässä, kohdassa jossa syvenee nopeammin.


© hlseffigy (CC BY-ND 2.0) / sadolu (CC BY-NC 2.0) / phunkstarr (CC BY 2.0) / Billa (CC BY-SA 2.0)

ulkoasun © VRL-05175    |    taustakuvan © Henry M. Diaz (CC BY-NC 2.0)    |    virtuaalitalli    |    a sim-game stable