Gierá Selina Hiidenheimo

Hei, oon Gierá, lappalaisjuuria omaava pääkaupunkilainen, joka vihas Helsinkiä. Asuin siellä 27 vuotta, olisin varmasti lähtenyt aiemminkin ilman avioliittoa. Kuitenkin tässä sitä ollaan, oon harrastanu hevosia koko pienen ikäni. Äiti oli intohimoinen hevosihminen ja raahas mua jo kantokopassa kattomaan hevosia. Isä taas tuki aina mua mikä mun sen hetkinen kunnianhimoni olikaan. Mun isovanhemmat on taas Kolarista kotoisin, niiden vanhemmat on Inarista ja olivat saamelaista syntyperää, tämä on syy miksi pohjoinen ja erityisesti Lappi on kiehtonut mua pienen pienestä tytöntylleröstä. Oon syntynyt 09.01.1992 Helsingin keskussairaalassa, eli ikää on 28-vuotta ja pituutta huikeat 164cm. Olen luova ihminen joten rakastan piirtämistä, maalaamista, kutomista, meikkaamista... Kaikkea missä voi toteuttaa itseään. Rakastan niitä hetkiä kun voin pääsätä luovuuteni valloilleen ja elää siinä hetkessä. Luonteeltani oon hieman ADHD, en jaksa kauaa keskittyä yhteen asiaan ja mulla onkin aina monta pienempää projektia tekeillä, joihin käytän sen ajan mitä ei mene hevosiin. Musiikki on myös ollut iso osa mun elämää aina, isä osas soittaa useampaa instrumenttia ja oli pienellä radiokanavalla aamulähetyksessä töissä. Nuorempana soitin useampaa soitinta, joihinkin soittimiin keskityin pidempään, joihinkin kyllästyin nopeasti, mutta yläasteella jätin pois kaiken muun paitsi viulun, kuitenkin soitan kohtuullisesti myös kitaraa, bassoa ja poikkihuilua. Tällä hetkellä omistan viulun ja kitaran, joita soittelen silloin tällöin kun mieli tekee. Kirjoitan omia biisejä, tosin pidän ne hyvässä piilossa, ja silloin tällöin innostun kirjoittamaan pidempääkin tarinaa, vaihtelevista aiheista, hevoset ja tulevaisuus on yleisimmin aiheena kun kirjoitan. Ehkä julkasen vielä kirjan, jossa on useita lyhyempiä novelleja, jos en kunnon kirjaa saa aikaseksi. Oon myös yöeläin, oon luovimmillani silloin, joten tekeminen vie ajantajun, josta johtuu se että kerkeän nukkua kaksi tuntia ennen aamutallia. Onneksi aamu- ja päivätallin välissä voin ottaa päikkärit tai kitata litroittan kahvia naamaan, jotta selviän päivästä.

Yleisesti ottaen viihdyn ihmisten seurassa, joten olenkin melkoinen papupata, vaikka en kaikkea elämästäni olekaan jakamassa heti, ja pidän uusiin ihmisiin tutustumisesta, varsinkin jos kyseessä on ihminen joka on yhtä head over heels hevosiin kuin minäkin. Vaikka en pitäisi ihmisestä osaan naamioida sen ja tulen henkilön kanssa toimeen, mutta heti kun henkilö poistuu näköpiiristä olen huojentunut kun voin lopettaa esittämisen. Jos mun kanssa jaksaa hengailla ja ansaitsee mun luottamuksen, niin saat tietää kaiken mahdollisen musta, myös ne asiat joita et ois halunnut tietää. Suojelen mun ystäviä kuin naaraskarhu poikasiaan ja koitankin auttaa ystäviäni, jopa silloin kun ei olisi edes tarvetta, kanaemo mikä kanaemo. Musta löytyy kans temperamenttia, suuttuessani musta tulee ihan kamala, en ees ite kestä sillon itteeni. Asia mistä ärsyynnyn eniten on, kun ihmiset antavat ulkonäköni hämätä ja aattelevat mun olevan perusbimbo, jota voi kusettaa 6-0. Ei nätti naama aina tarkoita, ettei ole aivoja ja suurimman osan ajasta mua näkee paskasissa farmareissa, ilman meikkiä, tukka sekasin painavan töitä ku meikit naamassa, tosin joskus meikkaan ihan vaan huvikseni ja hoidan päivän työt täydessä tällingissä. Loppuun nakataan nolo fakta messiin: Mulla on hemmetin huono tasapaino kahdella jalalla, joten nolaan itteni kaatumalla usein.

Aloitin ratsastamisen virallisesti 3-vuotiaana, haaveilin jo silloin omasta hevosesta, kävin ratsastuskoulun tunneilla, siirryin samalla tallilla valmennuksiin, mulla oli ylläpitoponi muutaman vuoden. 18-vuotta vuotta täyttäessäni sain ensimmäisen hevoseni Hillan, eestinhevostamman ja perhanan söpön sellaisen. Se oli vasta 4-vuotias ja just täydellinen ensihevonen, se on hoitaessa helppo ja ratsastaessa se ei antanut mitään ilmaiseksi. Opin Hillan kanssa paljon ja saatiin kisakokemusta yhdessä huimasti, eniten me saavutettiin menestystä esteiltä. Viiden vuoden ajan oli vaan minä ja Hilla, sitten tuli suomenhevosruuna Torkku, pomminvarma kenttäpeli, jolta oli mennyt jalka, joten siitä oli koulittu kouluratsu, perhanan hyvä sellanen. Sain nopeasti kokemusta vaikeamman tason kisoista koulupuolelta. Meni puolitoista vuotta, olin vajaa 25-vuotias ja tuli suokkitamma Tuikku, yleispeli jolla pystyy tekkeen ihan kaikkea, tosin se on vähän persoona. Tuikku opetti mulle kaiken sen mitä Hilla ja Torkku eivät olleet opettaneet. Kun kaupat Hattaran tiluksista varmistui päätin toteuttaa unelmani kouluratsusta, jonka kanssa pääsisin kisaamaan kansainvälisille areenoille. Pitkän etsinnän jälkeen hevonen löytyi toiselta puolelta maapalloa, täykkäriori Simba, se on hirviö mutta meillä vaan klikkas. Saa nähdä mitä ori tulee mulle opettamaan ja millaseksi meidän yhteistyö muodostuu. Ensimmäinen oppitunti oli hevosen saaminen lentokoneeseen... Simban tuominen Australiasta Suomeen ei ollut helpoimmasta päästä, mutta se on ihan oma tarinansa se! Sitten 23.12.2019, juuri kun talli oli valmistumassa vierailin eräällä siittolalla, josta lähdin mukanani puokkitamma Penni. Niimpä sitä sitten joulun välipäivät vietettiin rakentaen uutta karsinaa kengityspaikan tilalle.

Onhan sitä tultu opiskeltuakin, aloin vakiotallilla pitämään 13-vuotiaana aloittelijoiden tunteja ja sitten peruskoulusta päästyäni pääsin samaiselle tallille oppisopimuksella opiskelemaan hevosen hoitajaksi ja ratsastuksenopettajaksi. Valmistuin 19-vuotiaana parhailla mahdollisilla arvosanoilla, sillä intohimoni hevosiin sai minut yrittämään parhaani eikä se tuntunut vaikealta. Tallipitäjä Eero Kauppi palkkasi minut samantien töihin ja seuraavat 8 vuotta työskentelin tallilla ratsastusopettajana ja sain Eerolta valtavasti kokemusta valmentajana olostakin. Eero oli valmentanut minua siitä asti kun täytin 12-vuotta ja aloin kiinnostua kilpailemisesta, olinkin pitkään Eeron tuntilainen ja valmennettava, 9 vuotta tuntilaisena ja 15 vuotta valmennettavana. Kävin kaksi vuotta valmennuksissa vakioratsullani pv-tamma Ulpulla, kunnes sain 15-vuotiaana ensimmäisen ylläpitoponini Helmerin, joka oli Eeron tyttären kilpaponi, kunnes tytär kasvoi liian isoksi. Helmeri opetti mulle paljon, kunnes sain sitten Hillan, josta oonkin jo ylempänä kertonut. Eero oli mun työnantaja, oppi-isä ja valmentaja siihen saakka, että Hattarasta alkoi tulla todellisuutta ja mä muutin pohjoiseen. Meillä on edelleen hyvät välit ja tiedän, että Eero kannustaa mua jokaisessa asiassa mihin ryhdyn, se on vähän niinku toinen isä. Kiitos sen mulla on mahkut elättää itteni, pystyn pitämään ratsastustunteja ja valmentamaan, nii ja onhan mulla paskanlappamiseenkin koulutus, ei passaa unohtaa! En ois voinu parempaa oppi-isää edes toivoa, Eeron ansiosta oon tässä pisteessä missä nyt. Nykyään minua valmentaa ystäväni Madden äiti Kristiina. He myös pitävät Hattaran yhteistyötallia Harjukosken tilaa, jossa käyn kerran kuussa pitämässä Maddelle valmennuksen, muulloin ystäväni käy meillä Hattarassa valmennuksissa hevosillaan.

Opiskelin kans kansainväliseksi merkonomiksi oppisopimuksen ohella iltakoulussa, mussa on aina ollut myös bisnesnaisen puoli, ja olenkin pienestä asti aina keksinyt keinoja tuplata rahani tai sijoittaa ne viisaasti. Saan olla onnellinen, että vanhempien jättämä perintö, ei ole ainoa elinkeino vaan loput mitä jäi Hattaran pystyyn saamisen jälkeen laitoin säästöön hätävarakassaksi. Ostin Hattaran tiluksen kuolinpesästä pilkkahintaan, ja päätontin mukana kauppaan sisältyi useita peltoja, joita paikalliset viljelijät nyt vuokraavat ja minä saan vuokratulojen lisäksi hevosille laadukasta, luomukauraa ja -heinää. Sekä en joudu elämään kädestä suuhun, vaan mulla on hieman varaa luksukseenkin.

Elina Telenvirta - eläinlääkäri

Elina on 48-vuotias paljasjalkainen pudasjärveläinen. Nainen on luonteeltaan iloinen ja positiivinen, sekä crazy catlady (omien sanojensa mukaan) ja hänellä onkin kotonaan kuusi kissaa. Elina on toiminut eläinlääkärinä 23 vuotta ja on heti opiskeluista saakka erikoistunut hevosiin. Hän opiskeli eläinlääkäriksi Helsingin yliopistossa ja saavuttikin huippuarvosanat. Nainen on omistautunut ammatilleen, joten huonosti menevät tapaukset menevät naisella sydämeen ja hän onkin hyvin myötätuntoinen asiakkaitaan kohtaan. Elina yrittää aina parhaansa nähdä tapauksessa aina jotain positiivista ja olla optimistinen toipumisen suhteen, jos siihen on pienikin mahdollisuus. Tämä on hänen tapansa jaksaa raskas ammatti. Elina on työtovereilleen todella ystävällinen ja keskusteleekin mielellään uusista tutkimustavoista ja tutkimuksista joita eläinlääketieteen saralla tapahtuu. Elina on perustanut Kristiina Harjukosken kanssa Eläinlääkäriasema Tassu&Kavion vuonna 2011, jossa naisten lisäksi työskentelee tuontatoeläinlääkäri Henri Hallapuro. Elina myös päivystää 24/7, joten hän aina tavoitettavissa hätätilanteiden varalta.

Ismo Kannusniemi - kengittäjä

Ismo on luonteeltaan rempseä, humoristinen mies, jonka naurun kuulee hyvin kaukaa. Mies on toivoton kuivakan isä- ja puujalkavitsien ystävä, mutta silti ne jaksaa aina naurattaa. Työssään Ismo on tarkkaavainen sekä keskittyy todella paljon siihen mitä tekee ja miksi tekee, hän sanookin että jokainen kenkä on hevoselle täydellinen ja niissä on laatutakuu, jokaisen kengityskerran jälkeen. Mies sanookin jäävänsä eläkkeelle siinä vaiheessa kun joku asiakkaista soittaa ja kertoo kengässä olleen kengitysvirhe.
Ismo pitää myös pientä autokorjaamoa omassa pihassaan, jossa korjailee asiakkaidensa, perheensä ja tuttaviensa autoja. Mies opiskeli ensimmäisenä automekaanikon ammatin, kunnes tutustui raviharrastukseen, jota kautta päätyi sitten opiskelemaan kengittäjäksi, josta tulikin päätyö hetkessä. Automekaanikon bisnes on kuulemma ihan vaan lähinnä harrastus, miehen omien sanojen mukaan. Ismolla on kaksi suomenajokoiraa metsästyskoirina, joten monesti mies toimittaa tuoretta riistaa meille Hattaraan. Nuorempi koira Ukko on 5-vuotias hirvikoira ja 8-vuotias Leila on lintukoira. Molemmat koirat ovat Ismon ehdoton silmäterä ja ylpeyden aihe.

ulkoasun © VRL-05175    |    taustakuvan © Henry M. Diaz (CC BY-NC 2.0)    |    virtuaalitalli    |    a sim-game stable