Monarkkisulttaani eli Monni virtuaalihevonen


© Luvat on yksinoikeudella. Kopiointi kielletty

Saavutukset

Marraskuun 2016 Suomenhevosorien Kantakirjaustilaisuudessa: KTK-II
18 + 18 + 17 + 19 = 72p.

Tavoitteena Suomenhevosten laatuarvostelu, KRJ Laatuarvostelu, Yleislaatuarvostelu

Luonnekuvaus

Monni kuuluu niihin vitipäisiin hevosiin, se ei todellakaan ole helpoimmasta päästä. Silti aivan äärettömän rakas, vaikka se onkin aiheuttanut minulle enemmän mustelmia, murtumia ja venähdyksiä kuin muut tallin hevoset yhteensä. Ostaessani orin tiesin sen jo maineelta, se oli kisapaikoilla aiheuttanut hämminkiä ja moni ratsuttaja oli sen kanssa luovuttanut. Minusta vain tuntuu ettei kukaan edes koskaan yrittänyt kunnolla. Monni on muuttunut parissa vuodessa huomattavasti, onhan aikalailla yhden ihmisen hevonen mutta minua se ei haittaa. Hoidettaessa Monni pompottelee hoitajaa ihan 6-0 ja se tekee kaikesta vaikeaa, mutta mikäli olet saavuttanut orin kunnioituksen se ei pahemmin pelleile ja näyttää jopa nallekarhumaisen puolensa. Ratsuna ori vaatii jo paljon enemmän, se kerää herkästi kierroksia (eritoten jos sillä on ollut lepopäivä...) ja painaa voimakkaasti kädelle. Monnille ei saa antaa hetkeäkään periksi tai koko ratsastus menee päin prinkkalaa. Taluttaessa orilla on viisainta pistää riimun ketjuosa suuhun, jotta se ei vie ihan 6-0 pitkin tiluksia. Alkuaikoina olin useamman kerran mahallaan ja näin vain voikon persuksen kun se otti ritolat tammojen luokse. Laumassa oleminen ei orilta onnistu, mikä ei varmastikaan yllätä. Siispä Monni tarhailee omissa oloissaan, ja viihtyykin kun saa olla "reviirinsä" kuningas. Lastaamisessa on työmaa, kaveriksi tarvitsee useamman ihmisen. Liinat ovat kätevä kaveri lastaamisessa, samoin omenat jotka ovat Monnin lempiherkkua. Kunhan herran vain saa ottamaan ensimmäisen askeleen lastaussillalle menee se vauhilla koppiin. Matkustamisesta ori ei onneksi ota stressiä ja keskittyy lähinnä syömiseen ja nukkumiseen.

Karsinassa Monni osaa olla äärettömän veemäinen, jos orilla ei ole tippaakaan kunnioitusta hoitajaa kohtaan se varmasti runttaa seinään ja tekee kaikki mahdolliset temput. Jos kunnioitus on edes jotenkin kohdallaan tyytyy ori siihen, että se pyörii kokoajan ja koittaa näykkiä. Käytävällä hoitaminen kannattaa jättää pois kuvioista, sillä ori ei pidä muista hevosista (paitsi jos kyseessä on kiimassa oleva tamma), joten turvallisempaa on sitoa Monni kiinni karsinaan. Vaarallinen ori ei missään tilanteessa ole, se vain nauttii omasta rauhasta ja koittaa päästä ihmisistä eroon keinolla kuin keinolla. Kavioiden puhdistamisesta Monni tekee työmaan, ja ei varmaan ole yllättävää että se jätetään kengittäessä viimeiseksi. Ori ei nosta jalkojaan helposti ja painaa todella paljon vastaan sekä nykii kun jalan vihdoin saa ilmaan. Satulan nähdessään Monnista tulee äärettömän kiukkuinen, se ei pidä yhtään satuloinnista ja pyrkii väistelemään satulaa. Vyötä kiristäessä karsinan seinät paukkuvat ja hampaat napsuvat vaarallisen läheltä. Ori on onnistunut puraisemaan monia, jotka eivät ole väistäneet tarpeeksi nopeasti. Suitsia laittaessa nopeat refleksit ovat kaiken a ja o. Kunhan vain kuolaimet saa ujutettua suuhun, on aikaa noin viisi sekuntia vetää hihna korvien taakse.

Ratsastaessa Monni vaatii ratsastajalta paljon, sille ei saa antaa hetkeksikään periksi. Pahimmassa tapauksessa ratsastaja lentää selästä kuin leppäkeihäs, eikä ori enää päästä ratsastajaa selkäänsä. Jos vain pitää päänsä niin saa Monnista esiin upeat liikkeet, jotka kiinnittävät huomiota missä tahansa. Selkeät ja päättäväiset avut ovat a ja o tämän hevosen kanssa, mikäli avut ovat epäröivät tai selkeät voi herra osoittaa mieltään nakkaamalla peräänsä tai tekemällä täysstopin. Esteillä Monni on myöskin ihan pätevä estehevonen, sillä riittää kapasiteettia mutta ei mielenkiintoa esteille. Ori menettää nopeasti mielenkiintonsa hyppyjen ollessa kyseessä, se hyppää aluksi hyvin mutta alkaa kohtalaisen nopeasti hyppäämään vähän sinne päin, jolloin hyppytekniikka huononee. Vauhdikaskin ori tuppaa olemaan, joten sille saa laittaa melkoisen jarrun suuhun jotta se olisi paremmin hallittavissa. Maastossa pätee sama, mitä kovempi kuolain sitä paremmin reissu menee. Maastoon päätessään Monni steppailee puolelta toiselle ja painaa kädelle todella voimaakkasti, yrittäen saada ohjaa jotta se pääsisi menemään omaa tahtiaan. Maasto on ainoa paikka, jossa herra sietää muita hevosia lähellään mikä onkin hyvä, koska maastoon lähteminen voi olla riski. Muistan kuinka alussa maastoreissut menivät siinä, että ori ryösti ja minä yritin keikkua selässä. Nykyään onneksi reissut menevät paremmin, kun Monnia on oppinut lukemaan. Maastoesteistä ori pitää, sillä radat ovat niin lyhyitä että mielenkiinto pysyy yllä. Vesiesteet ovat Monnin lemppareita ja ori pitää muutenkin uimisesta. Toisinaan herra innostuu vettä nähdessään niin paljon, että alkaa hörisemään innoissaan.

Kilpailupaikalla Monni on parasta pitää kaukana muista hevosista, se ei pidä lainkaan kun tuntemattomat hevoset tulevat lähelle ja voi yrittää hyökätä päälle. Orille laitetaanki häntään ja harjaan punaisia rusetteja, jotta muut pysyvät mahdollisimman kaukana. Verryttelyssä Monnia saa ratsastaa vielä päättäväisemmin mitä kotona treenatessa, se ottaa kierroksia muista hevosista ja keskittyy niihin turhan paljon. Siksi onkin parasta että orille tekee tehtäviä, jotka vaativat paljon keskittymistä jotta se unohtaa muut hevoset edes jotenkin. Radalla ori saattaa alkuun olla hieman jännittynyt, mutta unohtaa pian kaiken ja keskittyy ainoastaan ratsastajaansa. Aina ei kuitenkaan kaikki mene ihan suunnitellusti, ja ori saattaa kaahottaa radalla pää pilvissä keskittymättä ratsastajaan ollenkaan.

3-polvinen

i. Monarkkiperhonen
rnvkk, 152cm
ii. Lahden Katulapsi
rn, 155cm
iii. Katujen Keisari
rn, 160cm
iie. Kesälapsi
rt, 151cm
ie. Perhosvaikutus
vkk, 150cm
iei. Sivuvaikutus
rtkm, 155cm
iee. Sitruunaperhonen
vkk, 150cm
e. Suviruno
vkk, 147cm
ei. Rappio
vkk, 151cm
eii. Rallattelija
vkk, 153cm
eie. Pikku-Riiviö
vrt, 148cm
ee. Suvina
vkk, 144cm
eei. Salamana
rn, 149cm
eee. Suvivirsi
vkk, 143cm

i. Monarkkiperhosen luonnetta kuvaisi ehkä parhaiten bipolaarinen ja tuuliviiri. Tarhasta hakiessa se voi olla aivan kuin paraskin herrasmies ja kävelee nätisti taluttajansa vierellä, kun sitten karsinassa tai jopa kesken matkan siitä kuoriutuu itse paholainen. Ketään se ei kyllä ole satuttanut – vielä. Laumassa ori on aivan selvästi lauman johtaja ja eipä sitä ole kukaan uskaltanut edes haastaa sen kummemmin, toki nuoret orit joskus yrittävät, mutta hyvinkin nopeasti ne älyävät, että ei ehkä kannatakaan.
Ratsuna Monarkkiperhonen on parhaimmillaan aivan järkyttävän hieno ja senpä takia oria onkin käytetty jalostukseen, toki myös erinomainen rakenne on vaikuttanut asiaan. Kouluradalla tuo erikoisen näköinen ori on lumonnut tuomarit esityksellään silloin, kun se on tosiaan käyttäytynyt kunnolla. Joskus taas se on käyttäytynyt niin huonosti, että tuomarit ovat käskeneet pitää hevosen pois kouluradoilta pilaamasta rodun mainetta.
Jälkeläisiä Monarkkiperhosella on kymmenen kappaletta, joille se on suurimmaksi osaksi periyttänyt vain hienoja liikkeitään ja erinomaista rakennettaan, mutta toki mukaan mahtuu aina se yksi kahjo jälkeläinen, joka seuraa isänsä jalanjälkiä luonteenkin puolesta.

ii. Luojan kiitos Lahden Katulapsi ei ole kenttähevonen! Ori inhoaa vettä sydämensä pohjasta ja sen pesukin on jo yksi hemmetinmoinen show. Lätäkköjä nähdessäänkin tuntuu siltä, että ruunikko yrittää levitoida niiden yli, jos niitä ei ole mahdollista kiertää ja sateella ori näyttää siltä, että se olisi hakattu henkihieveriin.
Ratsuna Katulapsi on yhteistyöhaluinen (kunhan vettä ei ole näkyvissä) ja oikein mukava ratsu. Joskus tosin saa käyttää melko ronskejakin otteita saadakseen orin taipumaan, mutta yleisesti ottaen se on todella ihana tapaus. Sen selässä tuntuu, kuin istuisi nojatuolissa, koska sen askeleet ovat missä tahansa askellajissa niin pehmeät, että siellä pystyy istumaan kuka tahansa.
Jälkeläisiä Katulapselle on siunaantunut 27 kappaletta. Osa niistä on loistanut erittäin mainioin tuloksin kouluradoilla, osa on touhunnut ratsastuskoulussa lasten luottoputtena ja osa ollut ihan täysin puskahevosia, mutta kaikkien selkään uskaltaa luottaa kenet tahansa!

ie. Perhosvaikutus on pikkutarkka ja helposti turhautuva kaveri, sekä se kerää helposti vapaapäivistä energiaa, jolloin hevonen sitten räjähtääkin käsiin, jos on yhtään pitempi loma. Tämän takia omistaja pitääkin tamman kiireisenä joka päivä ja tarjoaa sille tekemistä parhaimpansa mukaan.
Pikkutarkkuus ja helposti turhautuminen tulee parhaiten esiin ratsastuksen aikana. Perhosvaikutukselle pitää koko ajan tarjota tekemistä, joten mistään rennoista pitkillä ohjilla löntystelystä on edes turha haaveilla. Tekemiseksi onneksi yleensä riittää vaikka pelkkä taivuttelu. Saman tehtävän jankkaaminenkin saa tamman turhautumaan, jolloin siitä tulee käytännössä luikerteleva mato tai sitten vaihtoehtoisesti se pysähtyy niille sijoilleen ja auta armias, jos ratsastajan avut ovat edes hiukkasenkaan väärät, niin neiti hienohelma joko ylireagoi tai pysähtyy niille sijoilleen, joten selkään ei uskalla ihan ketä tahansa laittaa. Eikä sinne kyllä kovin moni haluakaan mennä.
Jälkeläisiä tammalla on neljä kappaletta, joista suurin osa on onnekseen saanut perintönä emältään vain aika mukavan näköistä liikettä ja korrektia rakennetta.

e. Suviruno on tarkka tyttö rutiineistaan. Pienikin muutos rutiineissa saa pakan leviämään ja tammasta tulee hermoheikko neiti, joka on varma, että maailma loppuu juurikin tänään. Suviruno ei myöskään oikein viihdy kisapaikoilla, koska siellä todellakin on liikaa muuttujia ja liikaa hälinää. Muutamat kisat on kuitenkin neidillä käyty, joissa se on pärjännyt ihan okei.
Kotona ratsastaessa tamma on aivan uskomattoman hieno ja monesti ihmiset, jotka eivät neitiä tunne, ovat ihmetelleet miksi Suvirunoa ei ole kisakentillä nähty ja miksi sitä vain piilotellaan kotona. No juurikin sen takia, että kisoissa tammasta tulee säikky ja se liikkeiden hienous häviää kuin tuhka tuuleen.
Jälkeläisiä Suviruno on tähän maailmaan pyöräyttänyt kolme kappaletta, josta jokainen sitten kisaakin menestyksekkäästi kouluradoilla ja näyttää ainakin pienen osan siitä liikkeestä, mitä emällänsä on.

ei. Rappio on hieman ärsyttävä hevonen joka mielessä. Se ei tee mitään kunnolla, mistä se ei koe itse hyötyvänsä. Kyllä se ratsastaessa liikkuu ja tekee käsketyt asiat, mutta monesti ne ovat vähän sinnepäin. Käsiteltäessä ori on melkein kaikkien käsiteltävissä, mutta lapsia ja joitain aikuisiakin se vie kuin pässiä narussa, jos sattuu huomaamaan hyvän ruohomättään kauempana.
Rappiolla lentää perä erittäin herkästi, jos sillä raippaa käyttää. Raipan ei tarvitse kuin hipaista kankkua, niin johan on takajalat ilmassa. Helpointa on siis jättää raippa pois matkasta ja käyttää kannuksia. On se Rappio ihan hienokin kouluhevonen välillä. Jostain syystä varsinkin kisapaikalla se loistaa kuin taivaan kirkkain tähti. Kai se liittyy siihen, että se kokee hyötyvänsä siitä, kun saa huomiota ja suosionosoituksia, sekä kisapaikalla on myös varmemmin herkkuja tarjolla, kuin kotioloissa ratsastuksen jälkeen.
Jälkeläisiä Rappiolla on kuusi kappaletta, joiden isän perintönä on ollut kiva rakenne ja no, on kai ne osan isänsä liikkeistäänkin saanut, mutta luojan kiitos ei tuota umpiluupäisyyttä joidenkin asioiden suhteen!

ee. Suvina on ehkä tämän suvun ainoa tervejärkinen hevonen. Se toimi ennen omistajansa kisahevosena kouluradoilla, josta siirtyi sitten omistajansa lapsien opetushevoseksi. Tamma on varmajalkainen ja mukulat ovat sen kanssa kolunneet jos jonkinlaisia maastoreittejä perheen mailla ja onpa tainnut hevosella joskus olla päällään vain pelkät suitset, joihin on kaksi narua viritetty ohjiksi.
Ratsuna Suvina on siis helppo ja miellyttävä hevonen, jonka kanssa on jokaisella ilo työskennellä. Se tekee pyydetyt asiat välittömästi ja juuri niin kuin pitää – voisipa sitä jopa automaatiksikin kutsua. Kisoissa Suvina suorittaa samalla mentaliteetilla, kuin kotonakin ja omistajaperheen seinällä onkin monia monituisia ruusukkeita niin lasten, kuin äidinkin kerääminä.
Jälkeläisiä tammalla ei ole kuitenkaan kuin kaksi kappaletta, kun perhe ei ole raaskinut antaa Suvinan ”lomailla” sen enempää. Varsat ovat kuitenkin oikein mukavia urheiluhevosia!
© Jaana K.

Jälkeläiset

syntynyt skp nimi emä omistaja
08.05.2018 ori Hukkalan Lieskahäntä Sudensuukko Hupilan Suomenhevoset

Näyttelytulokset

päivämäärä järjestyspaikka luokka tulos tuomari
20.04.2016 Kettula Suomen(pien)hevosorit RCH, 10p dookie

Päiväkirja ja valmennukset

17.04.2018 • Rakas idioottini saapui kotiin kirjoittanut omistaja
Heräsin aamulla jo neljältä, olin niin innoissani sillä tiesin Monnin saapuvan kotiin. Minulla oli ollut oria aivan kauhea ikävä, vaikken sitä myöntänytkään. "Hyvä vaan, että ollaan saatu lomaa siitä kilipäästä", oli kuulunut suustani useammankin kerran kun minulta oli kysytty milloin Monni saapuu. Tiesin etteivät työntekijät kauheana odottaneet orin paluuta, mutta minua se ei kiinnostanut. Rakas orini, jonka tulevaisuus näytti upealta oli tulossa pian luokseni. Kuudelta lähdin tekemään aamutallia, Elisea ja Telma katsoivat hieman kun tulin tekemään aamutallia vaikkei minua yleensä niin aikaisin tallilla näkynyt. "Miten sä jo muka tähän aikaan töissä oot?", Telma kysyi kurkatessaan Ihanan karsinasta. "Ei väsyttänyt", sanoin ja tartuin talikkoon. "Eihän vaan vaikuttaisi jonkun voikon kotiin tulo?", Telma kiusoitteli minua. "No ei tosiaan, Samppa kuorsas niin perkeleesti et heräsin enkä sit saanu unta", vastasin kipakasti. Työntekijäni tuntevat minut liian hyvin ja näinkin kun tytöt vaihtoivat katseita keskenään.

Aamu meni vauhdikkaasti, ja pian kello tulikin 12 jolloin oli arvioitu saapumisaika. Menin muka nauttimaan kahvia pihalle ja vilkuilin kelloa vähän väliä. Hörppäsin viimeiset huikat kahvia, kun hevosauto saapui pihaan. Juoksin autoa vastaan, ja olin jo aukomassa lastaussiltaa kun kuljettaja tuli virnuillen paikalle. "On vissiin ollut ikävä?", vanhempi mies nauroi. "Arvaa vaan, 700 kilometrin välimatka ei sovi meille, mutta tiedän että vanhempani ovat pitäneet orista huolta", sanoin ja häsläsin salpojen kanssa. "Otappa vähän rauhallisemmin, hitaasti hyvä tulee", mies sanoi ja alkoi avaamaan toisen puolen salpaa. Henkäisin muutaman kerran ja avasin salvan rauhallisemmin. Pian ihastelinkin kuljetusautossa olevaa voikkoa, joka hörähti nähdessään minut. Kipusin autoon ja otin Monnin pään karhunhalaukseen. "Voi rakas, olet niin upea, minun oma unelmani", supisin orin korvaan ja irrotin orin riimun. Voikon peruuttaessa ulos autosta, tulivat tallilaiset pihalle. "Ai ei oo ollu ikävä", aviomieheni huusi kauempaa. "Turpa kii Samppa!", karjaisin ja keskityin vain siihen että saisin Monnin karsinaansa. Kun suljin karsinan oven huokaisin helpotuksesta, herra oli kotona ehjänä ja saimme jatkaa siitä mihin jäimme. Olin pelännyt, että pitkä ero orista olisi saanut sen unohtamaan minut. Katselin rauhassa kun Monni nautti ruuastaan, jonka jälkeen vein sen tarhaansa. Monni vaikutti sopeutuvan heti muutoksiin, ja tuntui että sekin oli onnellinen päästessään takaisin hoiviini. Illalla nukahdin omiin haaveisiini, olin varma että tulisimme Monnin kanssa saavuttamaan vielä paljon.