Itkuparku eli Ipana virtuaalihevonen


© S.H.

Saavutukset

Tavoitteena kantakirjaus, Suomenhevosten laatuarvostelu, KRJ Laatuarvostelu

Luonnekuvaus

Ipana on ansainnut lempinimensä, sen käytös on kuin pahimmallakin kakaralla. Kaikki kiukuttaa, ja jos poni vain voisi niin se vätäisi itkupotkuparku-raivareita vähän väliä. Pikkuneiti vastustaa ihan kaikkea, ihan vaan koska voi. Yksinkertaisestakin asiasta saa vaikeaa tämän tamman kanssa. Tarhassa Ipana tulee sentään toimeen kaikkien kanssa, kunhan vain saa olla pomona. Pikkutamma puolustaa asemaansa herkästi, joten sen kanssa onkin parempi laittaa hevosia jotka tyytyvät osaansa. Taluttaminen sujuu sentään, tosin välillä tamman turpa vetää kohti ruohomättäitä. Onneksi neitokainen ei jää jumittamaan, vaan jatkaa matkaa kunhan ihminen hieman vetää riimunarusta. Lastaaminen on aina ollut vaikeahkoa, Ipanaa hieman hirvittää lastaussilta joten se jumittaa ihan varmasti. Onneksi pikkuneiti on herkkupersaus, joten ruualla houkutteleminen auttaa lastaamisessa paljon. Matkustaminen sujuu hyvin, mikäli kaveri on mukana. Ilman kaveria Ipana on levoton ja varmasti potkii väliseiniä ja hirnuu levottomana.

Karsinassa Ipanan kanssa saa olla tomerana, pikkuneiti osaa nimittäin ties mitä temppuja, jotta saa aiheutettua ihmisille harmaita hiuksia. Pikkutamma on myöskin melkoinen Houdini, joten kannattaa olla tarkkana ettei neitokainen pääse karkaamaan. Harjapakkikin kannattaa pitää turvallisesti karsinan ulkopuolella, tai sen sisältö on leviteltynä pitkin karsinaa. Ipana kannattaa sitoa kiinni, karkailun ja sen vuoksi että neitokainen ei osaa pysyä paikallaan hetkeäkään. Tamma on herkkä kutiamaan, joten harjatessa saa olla hieman varuillaan jos neiti kutiaa, silloin nimittäin saattaa saada kauniin hammasrivistön kuvan jonnekin. Kavioiden puhdistaminen sujuu joskus ja joskus ei. Ipana on hyvin tuulella käypä, joten toisinaan koivet eivät nouse maasta millään ja toisinaan sitten pikkutamma nostaa jalkansa ennen kuin ehtii edes pyytää. Onneksi tamma on pieni, sillä suitsiminen olisi muuten lähes mahdotonta. Suitset nähdessään Ipana nostaa turpansa kohti kattoa ja ei millään suostu avaamaan suutaan, jotta kuolaimet saisi laitettua. Tamma kyllä luovuttaa aikansa väännettyä, se vain tykkää tehdä elämästä vaikeaa. Satulointi sujuu, mitä nyt perus pullistelua ilmenee satulavyötä kiristäessä. Mutta kukapa suomenhevonen pullistelun jaloa taitoa ei osaisi?

Ratsuna Ipana on todella herkkä, sen kanssa apujen pitää olla juuri sopivat. Liian koviin apuihin pikkuneiti reagoi heittämällä peräpään ilmaan tai tekemällä täysstopin, jonka jälkeen sitten ei kuunnellakaan enää mitään apuja vaan junttaroidaan ja vastustellaan. Raippa kannattaa jättää suosiolla pois, Ipana ei siedä raippaa silmissään. Onneksi tamma kuitenkin liikkuu näppärästi omalla moottorilla. Kouluratsuna Ipana on parhaimmillaan, jos ratsastaja vain muistaa neidin herkkyyden ja osaa ratsastaa sitä oikein, on meno oikein näyttävän näköistä. Pienestä koostaan huolimatta, pikkutammasta löytyy liikettä. Esteillä Ipana on ihan kiva, se on vain hyvin epävarma hyppääjä ja ratsastajan pitää tukea tammaa esteiden välillä paljon sekä rohkaista hyppyihin. Maastossa tästä neitokaisesta löytyy vauhtia, se olisi aina menossa pää viidentenä jalkana eikä ymmärrä että on muitakin vaihteita kuin täysiä päin. Ipana on kuitenkin kontrolloitavissa, eikä se maastossa ole niin herkkä apujen suhteen kuin normaalisti.

Kilpailupaikalla Ipana on äärettömän innoissaan, se haluaisi tehdä tuttavuutta kaikkien kanssa. Pikkuneitiä saakin siis pidellä ja rauhoitella ennen suoritusta, jotta se ei olisi joka paikassa. Verryttelyssä ratsastaja saa työskennellä tosissaan, jotta Ipana keskittyisi ratsastajaan eikä ympäröiviin asioihin. Yhteistyön pelittäessä on radalla nähtävissä nätisti liikkuva piskuinen tamma.

3-polvinen

i. Kitinäkalle
vrt, 146cm
ii. Vinkuintiaani
rt, 148cm
iii. Inisijäiivari
trt, 152cm
iie. Vinkulelu
rt, 145cm
ie. Silmujoen Neitokainen
prt, 145cm
iei. Silmujoen Herrasmies
rt, 146cm
iee. Neiti Näpsä
tprt, 142cm
e. Olkisen Hymy
prt, 137cm
ei. Hymyheikki
rt, 137cm
eii. Hyppyheikki
vrt, 143cm
eie. Hillitön Hymyilijä
rt, 135cm
ee. Olkisen Tyttö
tprt, 141cm
eei. Tosi-Mies
trt, 144cm
eee. Olkisen Tiuhti
prt, 140cm

i. Kitinäkalle on joutunut kiertämään maata ja asunut nyt jo 12-vuotiaaksi ehdittyään ainakin viidessä eri kodissa. Suurin syy kiertolaiselämään taitaa olla kisaavan omistajan työelämä, joka edellyttää suuria muutoksia. Vielä ei sentään ole Kallen tarvinnut Suomen kamaralta lähteä, mutta saa nähdä pääseekö se joskus katsastamaan myös ulkomaiden kisa-areenoita. Kilpailemisen suhteen omistaja ainakin on yhtä intohimoinen, kuin töidensä, joten maailmaa on ori kyllä päässyt näkemään myöskin kilpailuiden muodossa. Kitinäkalle eli kutsuttuna Kalle, on kilpaillut eniten koulua, mutta myös jonkun verran sijoittuen rataesteillä. Ihan eivät kuitenkaan oriin hyppykyvyt riitä isompiin luokkiin asti, joten sen on ollut parempi keskittyä päätoimenaan kouluratsun uraan. Helppo A-tasolla kilpaileva ori on myös ottanut osaa suomenhevosmestaruuksiin useana vuonna, mutta vielä ainakaan ei ole palkintoja kotiin saatu. Vaaleanrautias 146-senttinen ori myytiin kasvattajaltaan 5-vuotiaana ja on siihen asti jo toiminut kolmivuotiaasta siitoskäytössä hyvän suvun tuoman turvin. Kallelta on tähän mennessä jäänyt varsoja 11 kappaletta ja määrä on ainoastaan lisääntymään päin.

e. Olkisen Hymy on sporttinen punarautias tamma, joka kyllä käyttäytyy kuin kakara, mutta yleensä kyllä hillitsee itsensä hyvin, vaikka temperamenttia omaakin. Sen varsat, etenkin tammat ovat hieman samankaltaisia kiukuttelijoita kiimassa mutta muutoin suhteellisen toimivia ratsuja. 137-senttinen tamma on periyttänyt paljon itsensä kokoisia varsoja, joten tamman koko on vaikuttanut varsoihin paljon, sen suvusta kun ei löydy juurikaan yli 145-senttisia varsoja. Hymy keräsi sijoituksia kisaurallaan vähän sieltä sun täältä, mutta ei selkeästi oikein painottunut mihinkään lajiin. Sen varsat ovat myös kisanneet yleispainotteisina ratsastuslajeissa. Hymy on jäänyt tähän asti viisi varsaa, enkä usko että eläkepäiviään viettelevällä tammalla on enempää tarkoitus teettää, vaikkakin nuorimman syntymästä on vasta vuosi aikaa.

ii. Vinkuintiaani oli suvun suurimpia nimiä ja sen isä on vaikuttava estehevonen. Myöskin Vili periytti estehevosen lahjoja varsoilleen ja kilpaili itsekin 80cm tasolla rataesteitä ja tunnettiin rohkeana ylittäjänä myös isommissa kisoissa erikoisesteineen. Rautias 148-senttinen ori voitti kolmena vuonna peräkkäin suomenhevosten estemestaruuden. Luonteeltaan Vili tiedettiin säpäkkänä kisahevosena, mutta kotioloissa se oli rento, vaikkakin esiintyi mielellään tammoille. Vilin suvusta löytyy myös isompia hevosia, joten ei liene ihme, että sen jälkeläiset olivat hieman suurempia useimmiten. Vili vietti kisauransa jälkeen eläkepäiviä parikymppiseksi, jolloin se lopetettiin jalkavaivojen vuoksi. Vilin suvussa pidemmällä moni hevonen on nimetty piirrettyjen mukaan.

ie. Silmujoen Neitokainen oli ulkonäöltään kaunis kuin ruusunnuppu ja senpä vuoksi sitä kutsuttiinkin Neidoksi. Punarautiaan värin suvustaan saanut kilpatamma sai elämänsä aikana kymmenen varsaa, jotka kisasivat pääasiassa koulua. 145-senttinen tamma ehti kilpailla melko vähän painotuslajissaan, sillä se kuoli viimeisen varsan syntymän jälkeen komplikaatioihin varsan jäädessä orvoksi kaksiviikkoisena. Onneksi varsa kuitenkin jäi eloon ja sai perinnökseen olla emän ainoa siitoskäytössä oleva tammavarsa. Toinenkin tamma Neidolta jäi, mutta se on myös kuollut nuorena varsomiseen. Perinöllisiä komplikaatiot ilmeisesti eivät kuitenkaan ole olleet, sillä aiemmista tammasukulaisista ei ole merkintöjä asian tiimoilta, vaan ne ovat lähinnä kuolleet vanhuuttaan. Neito ehti lyhyen kisauransa aikana kilpailla parikymmentä sijoitusta plakkariin, mutta ei ehtinyt laatuarvosteluun tai kantakirjaan. Neidon vanhemmat ovat kouluhevosia, joista isä on myös hypännyt 80cm luokkia seurakilpailuissa.

ei. Hymyheikki on ryhdikäs ja hyvinliikkuva ori, jonka rautias karvapeite peilaa mukavasti pitkien sukkien ja läsin kanssa. 137-senttinen ori on viime vuosina nostanut päätään sukutauluissa voitettuaan muutamia vuosia sitten suomenmestaruuden ja päästessään samana vuonna kantakirjaan I palkinnolle. Hyvästä suvusta tuleva hienon luonteen omaava ori on mukava käsitellä ja kilpailupaikoilla käyttäytyvä. Heikin jälkeläistö on verrattaen nuorta orin ikään nähden, mutta muutamia lupauksia on jo päätään nostanut joukosta estepuolella. Heikin kolmannesta polvesta löytyy rodun kantatamma, joka innostaa tammanomistajia siitokseen ja käyttämään oria tuomaan erilaista verta tuttujen nimien joukkoon uusimaan linjaa. Heikki on tyypillinen suomenhevonen, jolla on myös hyvä orileima, vaikkei se olekaan mikään pröystäilijä käytökseltään. Myös sen jälkeläiset ovat pääsääntöisesti hyväluonteisia ja rauhallisia käsitellä. Heikki toimii nykyisin enää harrasteratsuna, mutta on satunnaisesti siitoskäytössä yhä sillä sen suvusta ei vielä ole noussut selkeää suosikkia orivarsoista siitokseen jatkamaan perintöä.

ee. Olkisen Tyttö toimi nuorena tammana perheen ratsastuskouluyrityksessä, jonne se ostettiin nelivuotiaana ihastuttavan luonteen perusteella. Ostosta ei todellakaan joutunut katumaan ja omistajalla ei ollut harmainta aavistustakaan siitä, että heidän tammansa nousisi vielä suomenmestariksi omassa lajissaan. Typyllä kisattiin harrastemielessä tuntityön ohessa tyttären toimesta koulua ja esteitä vuoroviikonlopuin ja he menestyivätkin ihan kohtuullisesti ainakin esteillä 60-70cm luokissa. Tuntihevosten mestaruudet antoivat jo esimakua siitä, mihin hyvinkoulutettu tamma pystyy oikean ratsastajan kanssa, joten ratsastuksenopettaja alkoi treenata tamman kanssa tytön ratsastuksen ohessa ja tamma otettiin tässä kohtaa myös pois tuntikäytöstä, sillä sen tammavarsa jatkoi kasvettuaan tuntityön parissa ja tamma pääsi keskittymään itse kilpailemiseen. Molemmat osallistuivat peräkkäisinä vuosina miltei kymmenen vuoden ajan suomenmestaruuksiin esteillä ja voittivatkin peräkkäisinä vuosina ne. Tummanpunarautias tamma periytti väriään usealle jälkeläiselleen. 141-senttinen tamma teki pitkähkön kisauran esteillä ja starttasi myös muutamia helppo A luokkia. Tamma ehdittiin myös kantakirjaamaan ja se jätti jälkeensä hyvärakenteisia varsoja yhdeksän kappaletta ennen kuin saateltiin haudanlepoon korkeassa iässä.
© Jannica

Jälkeläiset

- Ei jälkeläisiä

Päiväkirja ja valmennukset

02.05.2018 • Muuttohommia kirjoittanut omistaja
Hali ja Ipana majailivat yhdessä sukulaistyttöni Inkan tallilla, joten suuntasin aamulla nokan kohti Turkua hakemaan neitokaiset kotiin. Menomatka sujui leppoisasti, Samppa oli suostunut kuskiksi - onneksi - kun itse en ollut kauhean varma kuski uuden hevosauton kanssa. Olin innoissani sillä pian olisivat kaikki hevoset kotona, vihdoin ja viimein, eihän tässä oltu kuin melkein vuosi tehty muuttoa uuteen talliin.

Perille päästyämme oli Inka minua vastassa, ja maltoin jopa käydä juomassa kahvit ja vaihtamassa kuulumisia. Tammoilla oli mennyt hyvin, ja ne olivat päässeet jopa starttaamaan muutaman kisankin Inkan työntekijöiden kanssa. Sillä välin kun minä juorusin tyttöjen juttuja, oli Samppa pakannut autoon tammojen tavarat ja pian aviomieheni tulikin huutelemaan minua että lähdettäisikö jo. Luonnollisesti lastasimme Halin ensimmäisenä, tamma kun oli paljon helpompi lastata kuin minikokoinen Ipana, joka teki kaikesta vaikeaa. Halin autoon saamisessa ei mennyt edes kolmea minuuttia, mutta Ipanan kanssa saimme taistella lähes puoli tuntia ennen kuin pikkutamma suostui autoon. Luojan kiitos Ipana ei enää kilpaile, kisamatkat olivat tuskaa pienen riiviön kanssa.

Paluumatka sujui helposti, onneksi vein tammat samalle tallille niin Ipanan oli mukavempi matkustaa ja tamma nukkuikin lähes koko matkan. Mitä nyt alkumatkasta hieman hirnui, mutta Halin tyyneys rauhoitti Ipanankin. Päästyämme takaisin Hukanhelmeen, vein tammat karsinoihinsa ja huikkasin Teemulle, että ne saisi juoksuttaa. Olin itse suunnitellut liikuttavani tammat tänään, mutta kahvitteluni takia reissu venyi ja minulla oli vielä ihan liikaa tehtävää.