Atorina

Sukutaulu

Isälinja: Victory II (evm)     Emälinja: Serene (evm)

i. Victory II kwpn m 175cm evm	ii. Victorious kwpn m 174cm	iii. Victory
		iie. Sarah
	ie. Madeleine kwpn tprn 166cm	iei. Ser Marc
		iee. Darcy
e. Serene kwpn prn 169cm evm	ei. Terence holst trn 171cm	eii. Theon
		eie. Therese
	ee. Sirén kwpn prt 164cm	eei. Sebastien
		eee. Hilaire

Isä Victory II on loistanut niin näyttelyissä kuin kilparadoillakin, muttei aina. Nuorena pojankolttiaisena oria sai komentaa toden teolla, että se edes ravaisi kootusti, joten kilparadoille ei ollut asiaakaan pitkiin aikoihin. Ori myytiin Saksaan 6-vuotiaana ja se sai liikuttajakseen aloittelevan kouluratsastajan. Yhteensopivuus oli selkeää ja orin piilevät taidot alkoivat tulla esille – pian myös kansainvälisillä koulukentillä, joilla parivaljakko suorastaan loisti. Luonteeltaan ori on kuitenkin niskuroiva ja todellinen kiusanhenki, harva jaksoi sellaista katsoa ilman, että sai jotain vastineeksi koulukentillä. Kilpauransa jälkeen ori jättäytyi jalostusoriksi ja sen jälkeläisiä löytyykin ympäri Eurooppaa kymmenittäin.

Isänisä Victorious oli musta, 174cm korkea hollantilaisori Etelä-Hollannista. Orin omistaja osti orin hetken mielenjohteesta lähinnä koristeeksi – olihan musta sukkajalka aika upea ilmestys tallissa niin kuin kilpakentilläkin. Orin lahjat koulukentillä tulivat ilmi vasta myöhemmin, vaikka olihan se sukunsa puolestakin jo aika lupaava tapaus. Ori alkoi kilpailemaan 8-vuotiaana ja eteni nopeasti kansainvälisille vesille. Matkustaminen ympäri maailmaa kilpailuiden perässä tuli sille pian tutuksi, ja ori olikin loistava matkakaveri rauhallisen luonteensa ansiosta.

Isänemä Madeleine oli menehtyessään vain 10-vuotias, mutta se kyllä muistetaan edelleen. Vielä kilpaillessaan tamma oli näyttävä ilmestys punertavine karvapeitteineen. Sen tanssahtelevat liikkeet veivät aina jokaisen tuomarin huomion, vaikka suoritukset eivät niin puhtaita olisivatkaan olleet. Tamman luonne oli kuitenkin aivan toista luokkaa – jokainen asia saatiin läpi taistelun kautta, jos sittenkään. Tammamainen Madeleine muutti mieltään jokaisella hetkellä ja oli itsepäinen kuin muuli. Matkustaminen tämän hevosen kanssa ei ollut helppoa, eikä varsinkaan sen saaminen kuriin koulukentillä, mutta sen ratsastaja oppi sen taidon. Tamma jätti jälkeensä vain kaksi varsaa.

Emä Serene oli luonteeltaan varsin helppo tapaus. Paljoa siltä ei tarvinnut pyytää, kun se jo antoi kaikkensa. Ei minkäänlaista haastetta siis. Koulukentillä tamma pärjäsi kohtuudella. Ei sen suoritukset mitään maailman puhtaimpia olleet, mutta niillä pärjäsi kohtalaisesti eikä tamma lopettanut kuitenkaan kisaamista kuin vasta päästyään hyvää eläkeikään. Punaruunikko tamma oli kyllä kaunista katseltavaa tuomareiden mielestä näyttelyissäkin, joissa tamma kävi säännöllisesti esittäytymässä ja palasi usein kotiin ruusukkeiden kera.

Emänisä Terence ei ollut ihan yhtä iisi tapaus kuin Serene, mutta ei sieltä vaikeimmasta päästä kuitenkaan. Sen käsittely oli työn ja tuskan takana, mutta kun kuri oli tuotu, sen palauttamisesta ei tarvinnut huolehtia, vaan ori pysyi kuulolla ja kunnoittavana ratsastajaansa tai hoitajaansa kohtaan. Terence myytiin Belgiaan, kun se oli vasta aloittelemassa kilparatsun uraansa, josta loppujen lopuksi tuli aika lyhyt. Oikea ratsastaja löytyi sen uudesta omistajasta, mutta molempien hyvin lupaavat kilpaurat päättyivät auto-onnettomuuteen, jossa molemmat loukkaantuivat sen verran vakavasti, ettei kilpailu enää tullut kysymykseenkään.

Emänemä Sirén asui Alankomaissa koko elämänsä siitostammana. Nuorena tamma kiersi ympäri maata useissa näyttelyissä ja sen jälkeen satunnaisissa koulukilpailuissa, mutta myytiin sittemmin suurelle siittolalle jalostuskäyttöön. Siellä asuessaan tamma kyllä kilpaili, mutta harvemmin kuin moni muu siellä asunut hevonen. Se oli sukunsa puolesta melko tuntematon, mutta sen varsat menivät hyvin kaupaksi ympäri Eurooppaa. Kauniin punarautias tamma menehtyi vanhuuteen 25-vuotiaana.

Jälkeläiset

Vikellä on 4 jälkeläistä. Se on tarjolla jalostukseen.

s. 03.09.2017		kwpn	t	Visenya At	tammasta Beauforia
s. 22.10.2017		kwpn	t	Ultima At	tammasta Una Donna
s. 04.11.2017		bwp	t	Nectarion	tammasta Naatje v. Claeys
s. 05.11.2017		kwpn	t	Violante At KTK-III	tammasta Tempeste

Kilpailukalenteri

NJ-näyttelyt:

22.10.2017	NJ	Syndur	BIS1, MVA-SERT	pt. Zafiro
31.12.2017	NJ	Haavelaakso	BIS3, MVA-SERT	pt. vaapu.
17.01.2018	NJ	Everholt Estate	BIS1, MVA-SERT	pt. Lissu T.

Päiväkirja ja muuta

13.10.2017, kirjoittanut nekota – "Vikke saapuu Atorinaan"

Victarionista eli Vikestä lähti tarjousta kasvattajalleen hieman hetken mielijohteesta, mutta hetki oli niin otollinen, etten voinut muutakaan. Loistavasta suvusta tuleva nuori kouluratsu, tämä oli pakko saada! Koeratsastus jäi lyhyeksi, mutta vaikutti lupaavalta ja hevonen taitavalta. Allekirjoitin paperit samantien ja jäin odottelemaan orin saapumista Atorinan uusille tiloille. ”Oisko ens perjantai hyvä?” kasvattaja kysyi ja yhtään miettimättä suostuin. Kotona vilkaisin kalenteria – ensi perjantai olisi perjantai 13. En ollut taikauskoinen, mutta tämä ei näyttänyt hyvältä. Perjantaiaamuna traileri sitten ajoi pihaan ja ulos asteli komea oripoika, jossa oli kuitenkin jotain erilaista kuin silloin, kun sen ensi kertaa tapasin. Ori tepasteli hermostuneesti paikallaan ja yritti nostaa jo valmiiksi hyvin korkealla olevaa päätään ylemmäs. Oritallin läpi se ei suostunut kävelemään, vaan lähti peruuttamaan ja oli jo nousta pystyyn, kun päätin viedä sen vähän syrjäisempään paikkaan. Kirosin mielessäni näitä hetken mielijohteen ostoksiani ja toivoin, ettei orin luonne olisi niin kamala kuin miltä se juuri nyt vaikutti.

---

22.10.2017, kirjoittanut nekota – "Syndurin puoliverinäyttelyt"

Oli Viken ensimmäisten näyttelyjen aika, eikä luotto orin menestymiseen todellakaan ollut kova. Mukana oli pari näyttelyissä hieman kokeneempaa yksilöä, jotka osasivat näyttelypaikalla olla nätisti, eivätkä juuri uusista hevosista välittäneet. Viken kanssa olin varautunut kaikkiin mahdollisiin ongelmiin, ottanut parit ylimääräiset suitset ja riimunnarut mukaan just in case (oikeasti pelkäsin pahinta). Paikan päällä Vikke oli kuitenkin yllättävän rauhallinen, ehkä vähän levoton eikä kovin ystävällinen muita hevosia kohtaan, mutta kaiken kaikkiaan hyvin tyyni. Viken luokan tullessa kohdalle orin kanssa ei ollut sen enempää ongelmia kuin muidenkaan ensikertalaisten ja täytyy myöntää että olin hyvin yllättynyt, kun kaiuttimista raikasi, että Victarion on luokkansa voittaja. Tämä yllätys ei kuitenkaan ollut mitään siihen verrattuna, kun ilmoitettiin, että Victarion on näyttelyiden paras hevonen. Nyt ainakin sai toden teolla olla ylpeä tästä hevosesta!