Esittely

Asukkaat

Hoitajat

Muu toiminta

TUNNIT & TAPAHTUMAT - TALLIPAIKAT - KASVATUS

Elämyksiä ratsailla

Mitä tuntimuotoja löytyy?

Yritämme pitää lähinnä tarinatunteja. Ne toimivat nimensä mukaisesti: Opettaja kirjoittaa ensin tunnista pohjatarinan, jonka jälkeen tunnille osallistuvat kirjoittavat omansa tähän pohjautuen.

Nimilista on toinen tuntimuotomme. Tämä on se yksinkertaisempi ja helpompi tapa: Osallistujat kerätään listaksi, joille opettaja kirjoittaa kommentin tunnista ja sen tapahtumista.

Ratsastuskoulussa järjestetään luonnollisesti myös ratsastustunteja. Koetamme pitää tuntikalenterimme mahdollisimman monipuolisena, jotta jokaiselle löytyy jotain tehtävää. Vakiotuntimme ovat yleensä aina täynnä, mutta lisäksi järjestämme irtotunteja kaikille, jotka tahtovat niille osallistua. Tuntien pidossa pyrimme aina parhaaseen: tahdomme opettaa, mutta emme myöskään unohdan hauskanpitoa. Pyrimme siihen, ettei kukaan lähde tunnilta tyhjin käsin.

Järjestämme ratsastustunteja niin koulu-, este- kuin maastotuntejakin koko viikon läpi maanantaista sunnuntaihin. Tunneille voi osallistua kuka vain, myös tallin ulkopuolinen osapuoli, mikäli toisin ei mainita. Ainoa rajoituksemme on, että ryhmätunneille osallistuvien asiakkaidemme täytyy olla yli 5-vuotiaita turvallisuuden takaamiseksi. Mikäli sinulla on kuitenkin yli 3-vuotias lapsi, joka haluaa kokeilla ratsastusta, voit varata yksityistunnin. Tahdomme kuitenkin tarjota harrastusmahdollisuuden kaikille kiinnostuneille.

Tuntien koot pidämme pieninä alle 6 ratsastajanryhminä, koska täten pystymme mahdollistamaan yksilöllisemmän ja tehokkaamman opetuksen. Pienempinä ryhminä opettajaa kykenee keskittymään ratsastajiin tarkemmin sekä käyttämään aikaansa enemmän ratsastajien lähempään opetukseen. Opetushevosemme ovat hyvin tehtäviinsä koulutettuja. Hevosten valintaan otetaan aina huomioon tulevan tunnin tehtävä, ratsastajan taso, hevosen luonne ja hevosen taso. Leijonalaaksossa asiakkaamme ovat siis aina hyvissä käsissä, harrastaen tarkoin mietityissä puitteissa.

Tutustu tuntitarjontaan

Ratsastustasot

Tarjoamme monenlaisia ratsastustunteja monille eritasoisille ratsastajille. Tasomme takaavat varman ja vakaan kehittymisen samantasoisten mukana sekä turvallisemman ratsastuksen.

Minitunnit ovat kutsumanimi alkeistunneille, joissa osallistujat ovat tasan tai alle 10-vuotiaita. Minituntien ensimmäisille osallistujille toivotaan aina taluttajia, mutta pyrimme mahdollisuuksien ja turvallisuuden mukaan opettamaan asiakkaita vapaina ilman talutusta. Järjestämme myös alkeistunnin kerran viikossa, johon otetaan myös yli 10-vuotiaita ratsastajia. Alkeistunnille toivomme myös ensimmäisille osallistujille taluttajia, mutta pyrimme poistamaan taluttajan mahdollisimman pian turvallisuuden mukaan lukien.

Lisäksi järjestämme ratsastustunteja seuraavilla tasoilla:

Helppo C (Helppo C/hyppyjä 60cm asti)
Helppo B (Helppo B/hyppyjä 75cm asti)
Helppo A (Helppo A/hyppyjä 90cm asti)

Järjestämme myös erikoistunteja niitä kaipaaville. Jotkin tunneistamme ovat huomattavasti estepainotteisia. Myös viikottainen seniorituntimme on suosittu, joka on avoinna vain yli 30-vuotiaille. Tarjoamme myös Takaisin satulaan-ryhmän, jonka tarkoituksena on auttaa vanhoja harrastajia takaisin ratsastuksen pariin.

Hoitotunnit

Halukkaille tarjoamme myös hoitotunteja, joiden aikana perehdytään hevoseen maasta. Ymmärämme Leijonalaaksossa, etteivät kaikki löydä kipinää ratsastuksesta, vaan tahtovat oppia kaiken mitä kykenevät hevosen hoidosta. Siksi meillä on hoitotunnit, joilla opetetaan hevosten hoidosta monin tavoin yksityiskohtaisesti. Hevosissa on niin paljon muutakin kuin vain ratsastaminen: ja myös ratsastajan täytyy ymmärtää hevosta hyvin maasta ymmärtääkseen myös hevosta selästä käsin. Hevosen hyvä hoito on kaiken A ja O - ilman hyvin hoidettua ei hevosta ei ole tervettä hevosta, jolla voisi harrastaa.

Hoitotunteja ei järjestetä vakituisesti vaan irtonaisittain päivinä, jolloin niille on tilaa ratsastuskoulun muulta, päätoimiselta toiminnalta. Foorumia seuraamalla saat nopeasti tiedon uudista hoitotunneista ja foorumilla voit näihin myös osallistua. Osallistumisohjeet löydät tunnin kutsusta.

Heppakerho

Keskiviikkoisin Leijonalaaksossa kokoontuu heppakerho. Alakouluikäisille suunnattu heppakerho tarjoaa hevosrakkaalle lapselle monia erilaisia aktiviteetteja heppamaisin muodoin. Kerhossa tutustutaan tarkemmin ystäväämme hevoseen hoitoa opiskellen niin tallissa toimien, leikkien, askarrellen kuin tehden pieniä retkiä lähiseudulle.

Järjestämme myös muita mahdollisuuksia tutustua hevosiin ja ratsastukseen. Meiltä löytyy tapahtumia niin kokeneille konkareille kuin alottelijoillekin aina kilpailuista ratsastusleireihin sekä avoimien ovien päiviin. Leijonalaaksossa me uskomme jokaisella täytyvän olla mahdollisuus kokeilla hevosten tuomaa onnea, jonka me alan harrastajat ja ammattilaiset niin hyvin tiedämme. Siksi koetamme pitää ovet avoinna myös uusille harrastajille, jotka tahtovat tämän kokea. Meille voi aina kilauttaa puhelinsoiton ja kysellä tulevia tapahtumia sekä osallistumismahdollisuuksia!

Leijonalaaksossa vain taivas on rajana: otamme mielellämme vastaan varauksia myös yksityistunneille sekä yksittäisille maastoille. Me olemme valmiita kursimaan kasaan juuri sinulle sopivan ratsastuselämyksen Räpäkön upeassa miljöössä, jossa sielu lepää hevosen tahdikkaan käynnin tahdissa. Ratsastuksenopetus sekä elämykset ovat Leijonalaaksossa tasokkaita ja ammattimaisia. Miltä kuulostaisikaan vaikka ponisynttärit?

Hyvää hevosten kanssa

Hyvää hevosten kanssa on projekti, joka on kehitetty nuorison terveyden ja harrastusmahdollisuuksien ylläpitämiseksi. Ratsastus on kallis harrastus mikä estää useaa vähävaraista lasta aloittamasta kyseistä harrastusta. Meillä Leijonalaaksossa halutaan puuttua tähän ja tarjota vähävaraisimmillekin perheille mahdollisuus tutustua tämän upean lajin pariin. Hakemusta vastaan lapsesi voikin siis saada 50% alennuksen hinnoistamme. Otamme vastaan hakemuksia foorumin Hyvää hevosten kanssa-topiciin, jossa on tarkemmat ohjeet osallistumiseen. Hoitajat-sivulta löydät tarkempaa tietoa miten Hyvää hevosten kanssa liittyy hoitohevosiin.

Koti myös muiden hevosille

Leijonalaaksoon otetaan myös yksityisiä. Meillä ei ole tarkkaa rajaa myöskään siinä, että kuinka paljon yksityisiä majoitetaan, vaan lähinnä katsotaan miten tallissa on tilaa. 10 karsinaa pyrimme kumminkin pitämään ainakin vapaana. Meillä on tarjota juuri sinulle ja silmäterällesi idyllisestä maisemasta tallipaikka ja paketteihimme kuuluu automaattisesti huolenpito koko sydämellä. Kohtelemme vieraidemme hevosia kuten omiamme ja melkein paremminkin. Yksityiset voivat osallistua tallin sisäiseen toimintaan siinä missä hoitajatkin. Omistajan tyytyväisyys on taattu! Ja ainoa mitä vaadimme, on hitunen aktiivisuutta.

Pakettivaihtoehdot

KARSINAPAIKKA
karsinapaikka
puoli- tai kokopäivätarhaus
kaikki tallin maat ovat käytössä
ruokinta neljä (4) kertaa päivässä
oma kaappi Tallituvasta
kesälaidun
TÄYSHOITO
Ruokinta neljä (4) kertaa päivässä
Heinät, kaura ja nuolukivi
Karsinan päivittäinen siivous
Kokopäivätarhaus (myös loimitus)
Kesälaidun
Kaikki tallin maat ovat käytössä
Oma kaappi Tallituvasta
VALMENNUSPAIKKA
Samat edut kuin täyshoidossa
Kouluvalmennus 1h/viikko
Estevalmennus 1h/viikko
Kausisuunnitelman suunnittelu
Oheisliikunnan suunnittelu
Valmentajan apu kilpailuissa
LISÄEDUT
Hevosen liikutus sovitusti
Madotus
Trailerin vuokraus
Hevosrekan vuokraus
Kengityksen varaus
Eläinlääkärin varaus

Valmennuspaikka

Vuoden 2018 alusta on Leijonalaaksossa tarjottu hevostenomistajille valmennuspaketti, joka soveltuu loistavasti tavoitteelliselle, kilpailuihin tähtäävälle ratsastajalle. Valmennuspaikan lunastaja ei sitoudu kilpailemaan, mutta sen pääperiaate olisi auttaa ratsastajia etenemään urallaan ammattilaisen avustamana. Paketti on avoin kaikenikäisille ja kokoisille ratsastajille sekä ratsuille, tasosta riippumatta. Tarkoitus on kuitenkin edetä systemaattisesti eteenpäin omalla tasollaan. Valmennusten ryhmäkoot vaihtelevat, mutta ovat aina enintään 4 hengen pienryhmiä. Valmentautuminen tapahtuu yhteistyössä kisatiimin kanssa.

Valmennuspaikkaan kuuluvat niin yksi kouluratsastusvalmennus kuin yksi esteratsastusvalmennus per viikko, mutta toinen estevalmennus on mahdollista vaihtaa sileäksi ratsukon tavoitteiden mukaan. Valmentajana toimii lähes poikkeuksetta Jewell, jonka kanssa suunnitellaan ratsukolle kausisuunnitelma. Kausisuunnitelman avulla asetetaan kauden loppuun tavoite, jota kohti keskitytään kehittymään. Valmentajan kanssa yhdessä voidaan suunnitella myös ratsastajan halutessa treenitehtäviä itsenäiseen ratsastukseen tavoitteen tavoittelun tueksi. Ratsastajalle suunnitellaan oheisliikunnan suunnitelma, jolla pidetään ratsastajakin kunnossa ja valmiina tavoitetasolleen.

Ratsukon kehittymistä seurataan kehitysprofiilista sekä kausisuunnitelmasta.

Ranking

Yksityisillä on otettu käyttöön myös ranking, jolla kannustetaan hoitokertoihin. Jokaisesta hoitokerrasta saa 1-6 tähteä, joita yksityinen kerää omaa kaappiinsa. Hoitokerroiksi lasketaan kaikki hevosen päiväkirjaan suoritetut tarinat, piirrokset ja vaikka runot. Tähtiä jaetaan myös erilaisissa tapahtumissa, joten kannattaa pysyä tarkkana! Ranking on luotu yksinomaan yksityishevosten omistajille, jotka kaipaavat lisäkannustusta hevosensa hoitamiseen. Näin ollen myös yksityishevosen omistaja saa jotain irti Leijonalaaksossa harrastamisestaan.

Joka kuukausi eniten tähtiä kerännyt yksityinen on kuukauden rankingin ykkönen. Toinen ja kolmas sija jaetaan yksityisten määrään suhteutettuna. Rankingissa jaetaan myös kuuden kuukauden ja vuoden välein erityispalkintoja.

Rankingiin ei ole pakollista osallistua, mutta siitä täytyy mainita minulle henkilökohtaisesti vaikka yksärihakemuksessa.

Muista myös!

PIKAPÄIVÄKIRJA - ETUSETELIT - VIIMEHETKEN KIRJOITUSVINKIT - MUISTILISTAT - IDEAPANKKI

Miten meille sitten pääsee?

Kerro myös, jos hevosesi vaatii jonkinlaista "erityiskohtelua", kuten imppauspannan tai vastaavaa, jotta kaikki henkilökunnastamme osaavat toimia oikein. Karsinapaikkaa saa toivoa ja halutun paikan saaminen on hyvin todennäköistä.

Jos olet lukenut tämän sivun infon yksityistoiminnasta, pistä meille viestiä Leijonalaakson foorumin yksityishakuun hakemuksen. Viestistä pitää löytyä seuraavat tiedot vapaamuotoisesti kirjoitettuna:

Hevosen nimi ja lempinimi, osoite
Omistaja, sähköpostiosoite
Pieni esittely hevosesta
Paketti + mahd. lisäedut
Miksi teidän pitäisi päästä Leijikseen

Kasvatus

Rakkaudesta hevosiin kasvatamme myös hevosia niin käyttöön kuin näyttöön. Meille on tärkeää jalostaa hevosia, joista on omistajalle iloa niin selästä että maasta. Pyrimme siis monipuolisiin suoritushevosiin, joiden kanssa voi harrastaa niin kuin juuri itselle tuntuu hyvältä! Hyvä luonne on meille yhtä tärkeä kuin hyvä rakenne. Jokaisen hevosenomistaja ideaalissa tilanteessa ratsastus on jotain, josta täytyy nauttia. Jotta tekeminen olisi mielekästä, täytyy olla hevosenkin.

Mikä olisikaan monipuolisempi hevonen kuin kenttäpainoitteinen suomenhevonen? Olemme vahvasti painottuneet suomenhevoskasvatukseen ja teemme sitä ylpeinä, luoden maailmaan niin uusia linjoja kuin käyttäen vanhoja legendojakin. Suomenhevonen on monipuolinen rotu, josta on paitsi kaikkiin kenttäratsastuksen osakokeisiin, valjakkoajoon, raveihin niin myös ihmisen parhaaksi kaveriksi. Hyväluonteinen ja ahkera suomenhevonen on meille kunnia-asia, jota parantaa vain onnellinen hevosenomistaja. Me emme halua sulkea pois suomenhevosen parasta puolta - sen monipuolisuutta - vaan käyttää kaikkia sen talentteja hyväksi.

Mun sydän on aina sykkinyt kenttäratsastukselle: mikä on parempi tapa testata ratsastajan ja hevosen rohkeutta, testata kaksikon luottamusta toisiinsa? Maastoestekokeen aikana liikkeelle lähtevä adrenaliini, mikä on sen parempaa! Leijonalaakson kasvatustavoitteena onkin nimenomaan hyvin suorittavat kenttäratsut, jotka ovat rohkeita, selväpäisiä ja hyviä kavereita kisaratojen ulkopuolellakin. Ja vaikka kenttäratsastus ei olisikaan sun juttu: kenttähevosesta on mihin vain!

Ensimmäinen kasvattimme koskaan on ollut oma silmäteräni Miro. Vaikka Miroa ennen onkin syntynyt yksi kasvatti, oli Miro ensimmäinen sovittu astutus. Miron emä Taru on hyvä esimerkki siitä, mitä haluamme kasvatukselta - Taru on kilpaillut meillä valjakossa, kentässä, koulussa, esteillä että työhevosena!

Mikäli joku myytävistä kasvateistamme tai oreistamme kiinnostaa sinua, otathan rohkeasti yhteyttä sähköpostiimme! Me emme välttämättä vaadi aktiivista kilpailu-uraa tai suuria näyttöjä kasvattimme kanssa, pitkäaikainen hyvä koti on meille aivan yhtä tärkeä. Kaikki orimme ovat tarjolla jalostuskäyttöön puhdasveristen, puoliveristen ja ratsuponien jalostukseen jalostussääntöjen mukaan.

- Kasvatti pitää rekisteröidä VRL:ään, kasvattajaksi LEIJ8837
- Kasvatille pitää tehdä siistit sivut, jotka sen menehdyttyä talletetaan Wayback Machineen
- Mikäli kasvatin sivuilla ei ole tapahtunut mitään yli vuoteen eikä omistaja vastaa yhteydenottoihin, on kasvattajalla oikeus ottaa se takaisin

Kasvattilista

2016

23/11 sh tamma Leilein Haltia i. Kärmeniemen Vitjat e. Leilein Helinä om. Leijonalaakso
23/02 sh ori Leilein Kuurahurmos i. Fiktion Tumma Hurmos e. Moon Hallamari om. Leijonalaakso
12/02 sh tamma Leilein Jukra i. Jylhä TK e. Runon Ou-nou om. Leijonalaakso
03/02 sh ori Leilein Sankaritango i. Vaniman Heroiitti e. Susikallion Loimutarvalssi om. Leijonalaakso

2015

20/10 sh tamma Leilein Varpunen i. Leilein Priimari e. Maanan Varpu om. Keikarin Suomenhevoset
20/10 rp ori Why So Serious Lei i. Everest CLP e. Tell Another Joke Ni om. Criminal Ponies
17/10 rp tamma Cherrypie Lei i. Circus Neon e. Magpie II om. Criminal Ponies
09/10 sh tamma Leilein Kiirastuli i. Ajan Kosto e. Praameatar om. Keikarin Suomenhevoset
24/09 she ori Deimos Lei i. Pompeiji Eros e. Damnedest CAN om. Haras de Curieux
12/04 sh tamma Leilein Helinä i. Piilosilla e. Maanan Varpu om. Leijonalaakso

2014

14/11 sh tamma Leilein Routapiru i. Vaapukan Pirunviulu e. Moon Hallamari om. Leijonalaakso

2013

21/06 rp tamma Crazy Midsummer Lei i. Who's Handsome e. Nordwart Grace om. Leijonalaakso
14/06 w ori Off The Record Lei i. Onwybine Rhys e. More Than Ever om. Hillamäki
03/06 sh tamma Leilein Lilijatar i. Jukujätkä e. Praameatar om. Takamaiden Suomenhevoset
02/06 fwb ori Joe's J Lei i. C'est Commage e. Tempting Jolene om. Revenance Stud
04/05 sh ori Leilein Astronautti i. Merkurius HUI e. Änkyrä NU om. Riiviöt
31/03 sh ori Leilein Aprillata i. Huvin Heviletti e. Änkyrä NU om. Leijonalaakso
13/03 rp tamma Brianne LEI i. Artillery e. Nordwart Grace om. Adina
20/01 sh ori Leilein Priimari i. Risteri e. Praameatar om. Leijonalaakso
02/01 fwb tamma Tempting Venus Lei i. Fifty Days In Jupiter e. Tempting Jolene om. Susikallio

Kaiken © Jewell

Jossei toisin mainita

Virtuaalitalli

A Sim-game stable

Yhteystiedot

VRL-08085 ♣ leijonalaakso@gmail.com

Sivun alkuun

Tallin otsikko on linkki etusivulle.

Piditkö?

Äänestä VRL'n tallilistalla!

Sivuinfo

Toimintamuotomme ovat monipuoliset ja tällä sivulla pystyt tutustumaan niihin hieman paremmin. Sivun teksti on kuitenkin vasta pieni kurkistus todelliseen! Jos toimintamme kiinnostaa sinua, seuraathan meitä myöhemminkin.

Hostista kiitos Laura K. ja sokerihiiri.net!