| suomenhevostamma | VH13-018-0484 | 13/09/-12, ikä * | merkitön tummanrautias, 171cm |
| VaB, 110cm (yleis) | kasvattaja Vilho Tuurikka | omistaja Leijonalaakso VRL-08085 | tunnit alkeis-Vaativa |
| * Taru täytti 3 vuotta 13/11/-12 KTK-II |
|||
rakennekuva © VRL-01080
kuvaa klikkaamalla kuvagalleriaan
|
Taru on tärkeä hevonen. Se on tärkeä Leijonalaaksolle tuntihevosena, se on tärkeä jalostushevosena ja se on tärkeä mulle ihan vain hevosena. Se yrittää aina saada aikaan jonkinlaisen sopimuksen hoitajansa tai ratsastajansa kanssa niin, että kummankin toiveet toteutuvat. Taru ei suostu tekemään mitään mikä sitä ei miellytä, mutta ymmärtää kyllä milloin ihminenkään ei ole tyytyväinen. Siksi se on tavallaan todella mukava hevonen – se ei nöyristele vaan sanoo mielipiteensä suoraan! Ihka oikea, rehti suomenhevonen siis. Taru oli aluksi oikeestaan mun tädin maastokaveri, uudelleen koulutettu ex-ravuri. Tamma on aina ollut sellainen kaikkeen kykenevä, joten ratsuna siitä ei kummemmin lyhyttä ravurin uraa nää siihen tyyliin kuin joistakin näkee. Taru on hoitaessakin mielettömän kiva, se ei ikinä liikahdakkaan ja rakastaa rapsutuksia, vaikkei välttämättä tungekkaan syliin heti kun karsinaan astuu. Taru ei siis välttämättä ole mikää hurja tai kiehtova, mutta voittaa kaikki ihmiset puolelleen olemalla juuri sellainen kun on. Se on just semmonen hevonen, jonka luokse päätyy aina surullisena halailemaan ja istumaan karsinan nurkkaan kertoen kaiken mikä on vialla. Taru kävelisi vieressä vaikka ilman riimunnarua. Rauhallinen rouva on niin tottunut maailmanmenoon, ettei jaksa enää kummastella sen omituisuuksia. Sen kanssa ei tarvitse vääntää kättä ikinä, vaan se tietää mitä siltä odotetaan taluttaessa ja suostuu. Ratsastaessa Taru saattaa olla yllättävän vahva ja koettaa hakea paljon tukea suusta. Muuten se onkin sitten mitä kivoin, kuuliaisin ja rauhallisin, eikä hötkyile turhista. Siksi tamma onkin omiaan aloittelijoille ja maastolenkeille. Taru on taitava ratsu, joka on lyhyessä ajassa kehittynyt paljon. Sitä täytyy ratsastaa paljon jalalla, jotta se kevittyy suusta, mutta silloin kuin tamma tekee parastaan, jää sanattomaksi. Taru on monella tapaa suomenhevonen parhaimmillaan ja vaikkei olekaan nuorimasta päästä, se on hyväkuntoinen ja kantaa itsensä hyvin. Askellajit ovat suuret, eivätkä kaikkein mukavimmat istua. Esteillä Taru voi olla hieman jyrämäinen, mutta kehityskelpoinen. Korkeudesta se ei ole Tarun kohdalla kiinni, että mistä mennään ja tamma pitää hyppäämisestä kovasti. Ei arkaile yhdenkään erikoisesteen edessä, mutta ei ole erityisen ketterä, vaan isolaukkainen hevonen. Se kumminkin yrittää aina, hypäten mistä kulmasta tahansa. Luotto ihmiseen Tarulla on suuri. Maastossa Taru on loistava, se on kokonsa puolesta hyvä kärkihevonen. Ei säiky eikä välitä, vaikka ympärillä olisikin hälinää. Taru on myös toimiva ajohevonen, joka vetää myös rekeä. Toimii myös työhevosena. |
|
i. Eri-Praamea evm rt sh, 165cm |
ii. Eri-Vinkeä evm rt sh, 165cm |
iii. Vinksallaan evm |
| iie. Erika evm | ||
ie. Prikulleen evm tprt sh, 166cm |
iei. Pikantti evm | |
| iee. Rottinki evm | ||
e. Ässä-Kuningatar evm rt sh, 172cm |
ei. Ristiseiska evm trn sh, 170cm |
eii. Voittopotti evm |
| eie. Onnen Pusu evm | ||
ee. Viktuuria evm rt sh, 168cm |
eei. Vikatikki evm | |
| eee. Nellin Tuuri evm |
|
Isän puolelta Joillain hevosilla vaan on aina pilke silmäkulmassa. Sellainen oli myös Eri-Vinkeällä, kookkaalla rautiaalla suomenhevosoriilla. Onhan tolla meillä Viltsulla vähän omanlainen huumorintaju, sen omistaja usein vitsaili, koska se jos jokin oli totta. Eri-Vinkeän kanssa ei koskaan ollut tylsää sen syntymästä asti: se oli itsenäinen varsa, joka tahtoi tutkia maailmaa! Se kasvoi kahden ääripään hevoseksi, joka joinain päivinä saattoi mennä makuulle kärryjen edessä kun ei huvittanut ja seuraavana päivänä sitä ei pystynyt melkein pysäyttämään innostuksissaan. Sellainen oli sen urakin: joskus se päätti kävellä koko lähdön ja joskus se voitti kirkkaasti suurempiakin nimiä. Töyssyinen ura päättyi lopulta hankosidevammaan, mutta jalostusoriina Eri-Vinkeä oli yhä pidetty. Se periytti liikettään ja rakennettaan, mutta monen onneksi varsin vähän erikoista luonnettaan. |
Emän puolelta Prinsessatamma Viktuuria sai nimensä käytöksensä ansiosta. Se käyttäytyi kuin mikäkin hienohelma jo lapsena! Mutalammikko hyi, en kastu, hei, siellähän sataa, en mee ulos! Tamman käytös sai monet tallilla naurahtelemaan, se kun oli kovin suurikokoinen ja varsin raskasta tekoa ollakseen moinen prinsessa. Silti se osasi olla varsin luotettava ravuri, vaikka ura päättyi jo kuusivuotiaana vammaan. Sen jälkeen sai Viktuuria saattaa maailmaan kuusi tervettä ja hienoa jälkeläistä, toinen toistaan paremmin menestyneitä. |
Eri-Praamea oli sellainen hevonen, jonka näkiessä
hengähti vaikutuksesta. Siinä voimaa, joka uhkui kaikkiin hyökyaallon tavoin. Sellainen se oli ollut syntymästään asti,
hallinnut tilaa, jossa oli. Kun Eri-Praamea oli paikalla, koko tila oli sen. Se oli erinomainen ravuri, joka juoksi jopa yli
500 000 euroa uransa aikana, ja jota käytettiin paljon jalostuksessa. Siksi se ei ehkä oli vierain nimi hevosen sukutaulussa,
mutta monesti myös toivottu. Polleasta olemuksestaan huolimatta sen huhutaan kuitenkin olevan vähän sellainen suomalainen mies, joka
ei paljoa tallissa leveile vaan tekee työnsä nöyrästi. Eri-Praamea periyttää hyvää ravia sekä rakennettaan, joten sen
käyttö jalostukseen on varsin selkeää. 
Prikulleen oli prikulleen. Arjessa se oli luotettava ja
rauhallinen, mutta raveissa juoksi kuin tuulispää. Sen voittosumma oli lopulta yli 14 000 euroa ja tamman nimeä arvostetaan
vieläkin ravipiireissä. Omistaja-kasvattajalleen se oli elämänkumppani, jonka kanssa kokea ensimmäiset suuret voitot. Tamma
vaikutti myös kasvatustoiminnassa viiden jälkeläisensä kanssa: kaikki menestyneitä ja hyvärakenteisia eläimiä. Lisäksi
Prikulleen tuntui periyttävän hyvää luonnettaan ja voitontahtoaan, mikä näkyy jälkeläisten menestyksessä. 
Ässä-Kuningatar oli valtava, mutta mainio tamma hienosta suvusta, jonka
raviura ei vain koskaan ottanut tuulta alleen. Siitä tuli siitostamma suomenhevoskasvattaja Vilho Tuurikalle. Hänellä ja vaimollaan
oli tallissa kaikenlaista, isoa ja pientä hevosta, ravuria ja ratsua. Vilhon sydän sykki ravimaailmaan ja vaimon Vilman
ratsuille: Ässä-Kuningatar oli erinomainen kummassakin. Niinpä se saikin tehdä vaihtelevasti kaikenlaista ja siitä tuli
monipuolinen luottohevonen. Joskus se sai käydä hiitillä läheisellä raviradalla ja joskus lähteä metsään hakemaan Vilhon
kanssa polttopuita. Sitä seuraavana se taas saattoi hypätä esteratsastuksen maailmaan! Jos siis jotakin, oli Ässä-Kuningatar
monipuolinen. Se sai aikanaan peräti kahdeksan varsaa, joille se periytti suurta kokoaan ja hyvää luonnettaan. 
Varma suorittaja Ristiseiska oli sellainen hevonen, johon
pystyi aina luottamaan. Se ei välttämättä voittanut suuria potteja arvokisoissa, mutta maksoi oman ylläpitonsa aina yhtä
tasaisesti. Sellainen se oli vähän muutenkin: tasainen luonne, joka ei paljoa hätkähtänyt mistään. Se paitsi tahkosi raveissa,
myös auttoi monia nuoria ravureita kärryjen eteen ollen seurana vakaana ja varmana. Niinhän sen huomaa, ne avainsanat tähän hevoseen:
vakaa, varma ja tasainen. Ristiseiskaan pystyi luottamaan, myös jälkeläisten suhteen. Hyvä luonne ja työmotivaatio periytyi
monille jälkeläisillekin, oli niiden laji sitten raveissa tai ei. Kisakalenteri
|
KRJ 33 sijoitusta 29.03.2018 Teilikorpi Vaativa B 1/40 ERJ 20 sijoitusta 02.02.2018 Crion Warmbloods 110cm 5/30 VSR koulu 19.01.-15 VSR (kutsu), Helppo A - 1/21 VSR esteet 29.01.-15 VSR (kutsu), 100cm - 2/13 VSR kenttä 21.01.-15 VSR (kutsu), CIC1 - 2/14 VSR valjakko 26.01.-15 VSR (kutsu), Vaativa yhdistetty - 3/9 |
KERJ 23 sijoitusta 11.02.2018 Turmeltaja CIC1 3/40 VVJ 18 sijoitusta 13.02.2018 Teilikorpi Vaativa (koulukoe) 2/30 TYH 9 sijoitusta 26.10.-14 Kadotetut Suomenhevoset (kutsu), Veto - 1/51 (TYH-CUP!) |
|
Tarun oma vihko | |
|
Päiväkirjamerkintä 19/04/2015 Eihän tosta oo ees mihinkäänSinä päivänä mulla pimahti. Ainakin tavallaan. En alkanut kiljua ja viskoa harjoja ympäri tallia tai jahtamaan Anetta Oscareineen ympäri tallipihaa luudan kanssa mäiskien vaan väsymyksessäni en enää jaksanut kuulla sitä samaa juttua."Eihän Taru edes osaa mitään. Se vaan jyrää eteenpäin eikä kuuntele apuja ollenkaan." Kyllä mä ymmärrän, että tuntilaisten suussa monet hevoset kuulostavat kahta kauheammilta, mutta olin saanut kuulla Tarun osaamattomuudesta ennenkin. Joka kerta teki tokaista napakasti takaisin, että se on kuulkaa ihan ratsastajasta kiinni. Nyt kuitenkin tokaisin Linnealle - tälle tuntilaiselle nimittäin - että hakee satulan Tarun eteen, sekä kankisuitset. Tämä ratsastustunti muuttui juuri hieman. Linnea oli saanut osakseen ratsastaa Tarulla, eikä tuntunut olevan siitä kovin innoissaan. Harjasin ja varustin Tarun vanhoin tutuin ottein. Taputin sitä kaulalle hymyillen. Se oli ollut mun niin monta vuotta eikä koskaan pettänyt luottamusta. Upea eläin, josta luopuminen tulisi vielä joskus olemaan vaikeaa. Mitä tehtiin, kun joku pelkäsi hevosia? Haettiin Taru. Mitä tehtiin, kun vaadittiin rauhallisuutta? Haettiin Taru. Mitä tehtiin, kun vaadittiin lujaa voitontahtoa ja varmuutta? Haettiin Taru. Mitä tehtiin, kun haluttiin ensi kertaa kokeilla kangilla ratsastusta? Haettiin Taru. Tamma oli varsinainen ihmehevonen. Lähdin taluttamaan nyrpeänaamaiset tuntilaiset perässäni Tarua isolle kentälle. Matkalla mua, kypäräpäistä ja saapasjalkaista ihmistä, katsottiin vähän ihmetellen. Isossa röykkiössä mukaan liittyivätkin Suvi, Anette, Miika, Inka, Oscar sekä Jonnakin. Inka kyllä tiesi mitä tulisin näyttämään. Kun Oscar kysyi tuntilaisilta kuiskien, mitä tapahtui, vastasi Linnea kärkkäästi kovaan ääneen. Tietenkin Linnea vastasi. "Sanoin vaan, ettei tosta kantturasta oo enää mihinkään ja se kilahti." Inka ja Jonna tyrskähtivät, samoin alkoi Miika köhiä ääneen. Yskän seasta saattoi erottaa sanan idiootti. Nousin korkean hevosen selkään nopeasti ja säädin jalustimet pitkiksi koulujalustimiksi. Annoin tamman kävellä jonkin aikaa, ehkä kymmenen minuuttia (olihan Tarulla ikää), jonka aikana kaikki tuntuivat keskittyvän älypuhelimiinsa esimerkiksi sosiaalisen kanssakäymisen sijaan. Kun aloin koota ohjia, tyrkkäsi Maria Linneaa kyynärpäällään ja osoitti. Istuin syvällä satulassa, antaen käynnin venyä aluksi pitkäksi ja sitten kooten. Lämmittelin tammaa vielä aikani kaikissa askellajeissa, kunnes aloitin oikean treenin. p> Annoin Tarun ravata hetken hieman pitempänä, kunnes aloin kerätä pakettia. Napautin pohkeella, tamma reagoi välittömästi nousten ylöspäin. Harva suomenhevonen, varsinkaan samanlaisesta suvusta kuin Taru, kykeni samaan kokoamiseen. Pian Taru kulki jo niin hienosti, kevyenä ja pyöreänä, että kiitin sitä nopeasti koskemalla kämmenellä sään edestä. Pitkällä sivulla kohti hiljaiseksi käyneitä tuntilaisia aloin väistää hevosta uralta sisälle päin. Viesti istunnallani Tarulle haluamaani ja siirsin aavistuksen ulkojalkaa taaksepäin, ihan parin sentin verran. Istuin syvällä satulassa, ryhdikkäänä. Taru totteli taas välittömästi, sen suu oli pienessä vaahdossa. Ristiaskeleet sivulle olivat lennokkaita ja pian keskihalkaisijan tullessa vastaan väistin tamman takaisin uralle. Heti perään kokosin hevosta vielä hieman enemmän lyhyellä sivulla.Toistin tehtävän vielä toisella pitkällä sivulla, kunnes tein päätyyn pysähdyksen suoraan ravista, tasajaloille. Kiitin. Annoin uudestaan avut raviin ja tamma kuunteli välittömästi. Avo- ja sulkutaivutus. Pari pysähdystä suoraan ravista. Kootuin ravi, johon Taru pystyi. Lisätty ravi, jonka liito sai kenet tahansa hengähtämään. Pysähdys ja laukannosto pysähdyksistä. Taru tuntui ajattelevan kyseessä olevan kilpailutilanne, se oli niin täysillä mukana ja upea. Häkeltyessäni taas tamman täydellisestä työmoraalista melkein unohdin katsojani. Aloin koota laukkaa, tein pari pääty-ympyrää. Lähtiessäni halkaisijalle kulmasta, aloin valmistella Tarua sen viimeisiin tehtäviin - kokosin tammaa taas alleni pienemmäksi ja korkeammaksi, tunsin kuinka tamma reagoi pohkeeseen välittömästi ja nousi taas hitusen ylemmäs. Se oli niin helppoa, annoin toisen jalkani taas siirtyä hieman vastakkaisen laukanapuihin, istunnan viestittää toisesta laukasta ja hetkessä tapahtui laukanvaihto askeleessa. Lyhyen päädyn keskellä pysäytin tamman kootusta laukasta suoraan seisaalleen. Kiitin, taas kerran. Kiittäminen oli tärkeää, ja usein se unohtui. Nostaessani laukan vielä kerran, tuntui Taru ehkä hitusen jo kuumuvankin. Se hakeutui itse ylemmäs edestä ilman apujakin. Kun tulin lävistäjän toisen kerran, vaihdoin taas laukan. Päädyssä siirryin takaisin raviin ja sitä kautta käyntiin, katsahtaen tuntilaisiini. Kaikkien silmät tuntuivat pian tipahtavan päästä, niin ne katsoivat suut auki. "No, Linnea, onko Taru liian osaamaton sulle?" kysyin reippaasti ja sain blondin tytön punehtumaan. "Ei ole", tyttö mutisi. "Hyvä. Eikä sellaisia puheita varmaan enää toiste tarvitse kuunnella?" "Ei tarvitse." Mua hymyilytti. Saisin varmaan valituksia, olivathan tyttöjen vanhemmat sentään maksaneet ratsastustunnista. Mulla oli kuitenkin tunne, että tää oli opettanut enemmän kuin se olisi koskaan. Seuraavalla tunnilla Linnea pyysi Tarua. | |
|
Päiväkirjamerkintä 23/12/2014 Glögikinkerit erään herra Metsolan kanssa (ja parin muunkin)Mä hyräilen hiljaa "Jos ei jouluna olis lunta". Vaikka tänä jouluna onkin lunta, jopa kinoksittain, vaikka vielä viikko sitten satoi kaatamalla vettä. Lunta on niin paljon, että sillä hetkellä mä istun reessä Tarun vetämänä, suuntana Räpäkön Satakielikoto, kylällä sijaitseva pieni vanhainkoti. Satakielikoton kuulosti mun korvissa enemmän päiväkodilta kuin vanhainkodilta, mutta koska mua ei huvittanut lähteä pyrkimään Räpäkön hallitukseen, en kommentoinut asiaa tarkemmin. Ette tiedäkkään kuinka helposti ihmisiä täällä sellaiseen yllytetään...Olin kuitenkin kunnan viranomaisia lähestynyt, kun lumet oli paukahtaneet maahan kerta heitolla neljä päivää sitten. Kirje oli yksinkertainen: tahdoin vierailla hevoseni kanssa vanhainkodilla tuodakseni hyvää mieltä. Tässä sitä sitten oltiin. Mun tonttulakin tupsu heilui puolelta toiselle, kun me käveltiin reippaasti, mutta hyvässä tahdissa eteenpäin. Taru oli ihan huippu tälläiseen hommaan. Sen poronsarvet oli kiinnitetty niskahihnaan asianosaavasti ja vähintään insinöörintutkinnon ansaitsevasti jesarilla. Mulla oli kyydissä iso termari glögiä sekä itsetehtyjä pipareita. Olin vähän kotiäiti leipomisen suhteen ja halusin aina mahdollisimman monen asian tehdä itse. Valkoiset sokerimassakoristelut olivat vain piste iin päälle. Kiedoin villaista vilttiä paremmin ympärille, kun aloin nähdä asutuksen tiheentyvän. Kohta oltaisiin perillä! Taru herätti paljon huomiota varsinkin kyläkauppaa ohittaessa. Vilkutin iloisesti kaikille, joille ehdin. Vanhainkoti oli tympeä, keltainen puurakennus, jonka pihassa oli paljon penkkejä ja erilaisia pensaita. Ulospäin hieman rivitaloa muistuttava paikka näytti autiolta, mutta kaartaessani hiekkaiselle pihatielle pääoven eteen, alkoi ulos virrata ihmetteleviä mummoja. Hymyilin edelleen kaikille ja aloin selostaa, mitä olin tullut tekemään. Kaikki rouvat rivissä hokivat vuorotellen "herranen aika", kun joku henkilökunnasta tuli patistamaan naiset hakemaan takkejaan. Loppujen lopuksi Satakielikodossa ei asunut paljoa väkeä. Kuusi naista ja viisi miestä, paikkoja oli virallisesti vain 10, mutta entinen varasto oli remontoitu onnistuneesti huoneeksi. Niin pienissä kylissä toimittiin. Pidettiin toisten puolia. Tunsin osan jo ennestään monien mutkien kautta. Otin kyytiin ensimmäiset kuusi asukasta, jotka ihastelivat suuresti ja alkoivat muistella joulukirkkomatkojaan ennen vanhaan. Tarinoista suurin osa oli hauskoja - milloin oli vanha Hilma karannut omille teilleen ja jättänyt kirkkoväen kävelemään puolimatkaa, milloin oli hirvi juossut vastaan metsätiellä vaikka kulkuset olivat soineet. Osasin jo kuvitella maailman kuin postikortista. Ja Taru oli yhä loistava, se hoiti hommansa kuin ammattilainen. Ehkä se tiesi, että saisi vanhainkodin asukkailta paljon omenoita kiitokseksi. Kun olin viimeiset kyydittänyt, oli aika glögille. Kuumat kupit lämmittivät sormia mukavasti. Asukkaat halusivat väkisin jäädä luokseni ulos, kun jäin katsomaan Tarua ja annoin sille pari piparia. Se söi ne hyvällä ruokahalulla. Silloin eräs herra Metsola totesi jotain, joka osui nappiin. "Onni on rehti suomenhevonen!" | |
|
Estevalmennus, leah VRL-11523Alkuverryttelyn jälkeen valmennuksen aiheena olisi jumppasarja Tarun ja Jewellin kanssa. Olin rakentanut maneesin toiselle pitkälle sivulle kolmen esteen innarin, josta yhdellä askeleella okserille. Laskin kaikki ensin maapuomeiksi, jotta saisin askelvälit oikeiksi. Ratsastaja sai pidättää innokasta Tarua, joka vain hyppelehti puomivälien yli epämääräisesti Jewell selässään. Käskin ohjata tamman seinään, sillä se ei näyttänyt kuuntelevan. Jatkoimme niin, että ennen innaria tehtäisiin voltti, jotta tamma ei saisi niin paljoa kiihdytettyä. Tarun hieman rauhoituttua, nostin innarin 50 senttiin ja okserin 70 senttiin. Tamma suoriutui vaivatta, ja nostin kaikkia 10 cm. Ratsukolla ei näyttänyt olevan vieläkään mitään haastetta, ja Taru pysyi vielä ihan hyvin hallinnassakin. Korotin okserin 80 senttiin jättäen innarin siihen 60 cm korkeuteen. Nyt Taru joutui jo vähän nostelemaan jalkojaan, ja toisella kerralla se vähän innostui liikaa, jolloin laukkasi rymisten esteiden läpi. Jewell yritti pidättää ja roikkua mukana, ja sai ohjattua tamman taas seinää kohti. Korjasin esteet, ja käskin tulla uudestaan. Jewell teki voltin ennen innaria, joten Taru malttoi vähän pitää vauhtiaan kurissa. Tamma alkoi keskittyä paremmin, ja korotin pikkuhiljaa okseria aina metriin asti. Ratsukko suoriutui hienosti, ja Jewell sai verrytellä tammansa itsekseen, kun keräsin esteitä pois. | |
|
Estevalmennus, Lissu T.Verryttelyesteet näyttivät naurettavan helpoilta, kun Jewell ja Taru hyppäsivät niitä. Suurimman osan ajasta kommunikaatio pelasi moitteettomasti, välistä Taru osoitti itsepäisyyttä eikä suostunut tekemään miten ratsastajansa halusi, minkä seurauksena pari lähestymistä oli vinoja ja muutamasta tiestä tuli liian pitkä tai jyrkkä. Hypyt olivat kuitenkin hyviä, joten kehuton Jewelliä olemaan jämäkämpi selässä mutta jatkamaan muutoin samaan malliin.Ratsukon kanssa harjoiteltiin sarjaesteitä, kaksi pysty – pysty – okseri –väliä, toinen sarja yhdellä laukka-askeleella, toinen sarja kahdella. Taru otti nämä tehtävät vakavammin kuin verryttelyesteet, venkoilu ja omatoimiset ratkaisut jäivät pois. Pariin kertaan Jewell ratsasti liian lyhyet lähestymiset, jolloin ponnistuspaikkakin tuli liian lähelle ja sarjojen hypyistä tuli huonoja ja epätasaisia. Kun lähestymiset saatiin kohdilleen ponnistuspaikkakin löytyi, joskin välillä turhan reunasta. Jewell kuunteli tarkasti ohjeeni, ratsukon suoritus parani kerta kerralta, eikä isoja vikoja löytynyt. 100-110cm sarjat olivat vakuuttavaa katseltavaa, ratsukko toimi täydessä yhteisymmärryksessä vailla kommunikaatio-ongelmia. Jewell ratsastaa siististi ja tehokkaasti, eikä Praameattarenkaan työskentelystä löydy moitittavaa, vaikka tammassa asustaakin aimo annos naisellista itsepäisyyttä. Jewellin ratsastusta ei voi juuri moittia, pieniä pikkuvirheitä sattuu kaikille ja Jewell korjasi niitä hienosti itsenäisesti ja ohjatusti. | |
| virtuaalihevonen | a sim-game horse |
| Praameatar |