suomenpienhevosori VH00-000-0000 16/05/2013 * rautias, siima, 146cm
HeA 80cm Harraste Vaativa (yleis) kasvattaja Vilma Tuurikka omistaja Leijonalaakso VRL-08085 tunnit alkeis-Helppo A

* Surku täytti 3 vuotta 16/08/2013

kuvaa klikkaamalla kuvagalleriaan

Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, etteivät oriit kuulu ratsastuskouluihin. Siksihän oritallikin on rakennettu hieman kauemmas Leijonalaakson muista tiluksista! Surku oli kumminkin niin suloinen ruskeine silmineen, kun näin sen eräs kesäpäivä laitumella, etten voinut olla kiinnostumatta siitä. Ihme ja kumma, oli se myös myynnissä.

Surkua ei tarvitse kiinnittää harjatessa, koska se on mielellään harjattavana. Se tosin mielellään myös piehtaroi, tarhassa että karsinassa, joten kannattaa pitää oria silmällä... Surku nostaa jalat nätisti ja pitää niitä ylhäällä vaikka maailman tappiin asti. Se tykkää myös pureskella kaikenlaista ja varastella pipoja. Varustamisessa ei ongelmaa.

Taluttaessa ongelmaton, kävelee reippaasti, mutta pysyttelee taluttajan vauhdissa. Voisi taluttaa vaikka pikku lapsi, niin kiltti.

Surku on mukava hevonen ratsastaa, se on reipas ja miellyttämisenhaluinen. Lisäksi se on myös todella taitava ja reagoi herkästi ratsastajan istuntaan. Surkua usein vähätellään, mutta jokainen sillä ratsastanut ihastuu siihen varmasti. Myös hyvä alkeishevonen, vaikka onkin herkkä. Opetushevosena siis varsin korvaamaton kaveri! Kantaa itsensä kauniisti pyöreänä, liikettä löytyy ja kaiken kaikkiaan Surku on varsin näyttävä kun sen oikein ratsastaa. Ori on niitä hevosia, jotka antavat aina kaikkensa. Joskus innostuu laukasta sen verran, että voi vähän pukittaakkin, mutta jättää sen yleensä yhteen kertaan. Hauskaa on kumminkin Surkun aiheuttama hörinä ja pörinä, jota se pitää ratsastaessa... Monet vitsailevatkin sen juttelevan koko ajan ratsastuksen aikana.

Esteillä Surku on vauhdikas, se rakastaa vauhdin hurmaa! Pieni ponikokoinen suomenhevonen kääntyy vaikka kolikon ympäri jos on tarvis ja hyppää mistä paikasta hyvänsä. Sen kanssa on miellyttävää hypätä, vaikka vauhtia saattaakkin olla enemmän kuin oli ajatuksissa. Surku on varsin hellyyttävä pinkoessaan pöristen menemään, mutta se ei koskaan ryöstä, joten kontrolli säilyy.

Surku on maastossa hauska, reipas ja jatkaa jutteluaan. Se pitää maastoilusta silminnähden ja on suosittu tällä saralla. Surkun kanssa uskaltaa lähteä maastoon vaikka yksin, se ei pelkää mitään.

Surku on myös ajokoulutettu ja kilpailee valjakkoa tasolla vaativa.

                   

Hoito-ohjeita

- Riimu tarhaan
- Esteille ja maastoon suojat
- Talvisin hikisenä fleece
- Alle 0 astetta, sade jne sadeloimi
- Alle -10 asteessa toppaloimi
- Talvisin tallissa villaloimi jos klipattu

                 

Varusteet

Perushoito: Oranssi riimu, oranssi fleeceloimi, oranssi sadeloimi, oranssi toppaloimi, oranssi harjapakki ja oranssit harjat.

Ratsastus: oranssi satulahuopa, musta satula, mustat suitset + alaturpis ja oranssit suojat.

i. Weijaus
evm rt sph, 146cm
ii. Sielunveli
evm rt sh, 149cm
iii. Sielunpeili evm
iie. Sisko evm
ie. Poutalahden Wilma
evm rt sph, 145cm
iei. Wilho evm
iee. Poutalahden Prinsessa evm
e. Surkuhupaisa
evm rt sph, 139cm
ei. Ilo-Sakari
evm rn sph, 145cm
eii. Juku-Samuli evm
eie. Ilona evm
ee. Vhiluriina
evm rt sph, 137cm
eei. Vilu evm
eee. Surusilmä evm

sh-o. Keikarin Surukello, synt. 17.10.2015 (emä Kelloleski)

sh-t. Leilein Lohtu, synt. 31.10.2017 (emä Kaamosvanilja)

sh-t. Ti-ti-uu, synt. 02.02.2018 (emä Kanervasavu)

Isän puolelta

Jos jotkut sanovat, että naiset ovat kuin viini ja paranevat vanhetessaan, voisi moni todeta, että Weijaus on kuin viini ja paranee vanhetessaan. Nuorena se pitkään eli pihattoelämää kaikessa rauhassa muutaman hevosystävänsä kanssa eikä sitä pahemmin koulutettu ennen kuin se oli jo yhdeksän. Se ei kuitenkaan oria haitannut: vaikka sitä ei oltu käsitelty turhan paljoa, oli se nöyrä ja miellyttämisenhaluinen hevonen, joka oppi nopeasti ja mielellään. Hevosen myynnin myötä se sitten lähti: yhdeksänvuotiaan orin koulutusprojekti. Olisihan se voinut olla helpompaakin, mutta tulos sitäkin palkitsevampi. Ori keräsi lihasta loistavien kisasuoristusten myötä, kilpaillen ratsastuksessa niin esteillä kuin kouluaitojenkin sisällä aina tasoilla 100cm ja Helppo A, sekä menestyen myös näyttelyissä.

Rautias pallosalama, tunnettu myös nimellä Sielunveli, oli räjähdysaltis energiapommi jo varsasta alkaen. Sen kasvattaja ruukasi sanoa orin laukanneen ulos emästään! Sillä on aina puntti tutissut vauhdin ja vaarallisten tilanteiden perään, joten helpostihan siitä syntyi esteratsu. Pikku ori valloitti maailmaa (tai ehkä vain Suomea) voittaen yritteliäsyydellään monien ihmisten sydämet puolelleen. Se sai elää hyvää elämää, jonka aikana sen omisti kasvattajan jälkeen vain yksi ihminen ja jonka aikana se vei jopa viisi ratsastajaa kansalliselle tasolle esteratsastuksessa. Sielunveljellä oli sydäntä siihen touhuun, se oli totta. Suomenhevoseksi rakenteeltaan se oli hieman kevyenpuoleinen, mutta jalka-asennot olivat loistavat! Varsoja se ei kerennyt jättää jälkeensä kovin monia aktiivisen kisauransa takia, mutta toinen toistaan sitäkin hienompia.

"Hyvään pyritään, mutta priimaa tuppaa tulemaan", sanoi Poutalahden Suomenhevosten tilan isäntä naureskelleen kun katseli pienen tammavarsan kirmailua laitumella. Poutalahden Wilma oli oman talon kasvatti jo toisessa polvessa, joten siitä kelpasikin olla ylpeä. Se oli pieni, mutta hyväliikkeinen ja voimakas. Ravuria siitä ei välttämättä tulisi, se tiedettiin, mutta joku tulisi olemaan siitä kovin onnellinen. Ja niin olikin! Poniratsastaja sai nauttia ensimmäisiä vuosiaan Wilman kanssa ja he yhdessä nousivat puomiluokista 90 senttimetriin ja raviluokasta Helppoon A:han. Johan sillä kelpasi mennä! Kun Wilman ajallaan korvasi sporttisempi ratsuponi, sai se ratsastajan kunnolla suremaan. Wilma pääsi kuitenkin hyvään kotiin suomenhevossiittolaan, jossa se sai varsoa monta yhtä hienoa ja luotettavaa varsaa.

Emän puolelta

Surkuhupaisan nimen saanut Surkuhupaisa oli tunnettu laajalti, no, huonosta tuuristaan. Tai ehkä se oli vain kolmivuotiaan pienhevoskasvattajalta tamman ostaneen ratsastajan tuuri mistä oli kyse. Kyllä seurakisojen piireissä aina naureskeltiin, kun pienelle suomenhevoselle ja sen ratsastajalle tapahtui: milloin suitset jäivät kotiin, milloin satula, kerran koko hevonen... Ja sitten ne kommellukset, kun päästiin radalle asti: joskus jonkun koira pääsi karkuun ja nökki tiellä juuri keskiravin aikaan, milloin ajanotto vahingossa kadotti koko ajan esteradalta. Niinpä Surkuhupaisa ei koskaan saanut ansaitsemaansa kunniaa kisaradoilta, vaikka tomerasti ratsukko yrittikin tavoitella tähtiä Helpon B:n ja 90 senttimetrin tasoilta. Viimein omistaja myönsi tappionsa ja päätti, että nyt olisi tamman aika tehdä muutama varsa. Ehkä se sujuisi heiltä paremmin.

Ilo-Sakari oli nimensä mukainen. Se oli aina niin kovin onnellinen hevonen! Ja sai kaikki ihmisetkin hymyilemään ympäriltään. Varsana se tupsahti maailmaan hieman surullisemmalla tavalla: sen emä menehtyi varsomiseen, ja Ilo-Sakari kasvoi ensin ihmisten ruokkimana ja sen jälkeen sijaisemän kanssa. Dramaattinen elämänalku ei kuitenkaan säätänyt koko elämän suuntaa. Ilo-Sakarista tuli iloinen ori, joka lopulta päätyi nuoren valjakkolupauksen käsiin. Siitä lähti heidän yhteinen taipaleensa valjakkoajon huipulle! Ilo-Sakarista tuli loistava pieni valjakkokone, joka opasti monta muutakin kuskia valjakkoajon maailmaan. Samalla se myös kilpaili muutaman kerran kouluratsastuksessa tasolla Helppo B ja Helppo A, sekä treenasi esteratsastuksessa. Varsoja se jätti maailmaan vain muutaman, mutta sitäkin miellyttävämpiä luonteiltaan.

Vhiluriina syntyi juhannuksena ja jos se olisi ihminen, olisi se tyypillinen eloveena-tyttö. Liinaharjainen tamma oli sellainen suomenhevosen perikuva syntymästään asti: rehellinen, ystävällinen ja, no, myös äärimmäisen jääräpäinen. Työmoraalia löytyi monen hevosen edestä ja puhtia oppia, minkä vuoksi se olikin niin loistava pieni hevonen. Vhiluriina eli koko elämänsä kasvattajansa hoiteissa, mutta sen elämää sävytti monta eri ratsastajaa ja kuskia: kilpailihan se niin este-, koulu- kuin kenttäratsastuksessa, sekä valjakkoajossa ja työkilpailuissakin! Täytettyään 16 vuotta tamma siirtyi eläkkeelle, jonka aikana se sai vielä kolme jälkeläistä. Nekin toistaan monipuolisempia ja erityisesti hyvärakenteisia.

Kisakalenteri

KRJ 11kpl

08.01.2018 Leijonalaakso Helppo A 6/40
18.07.-15 Aittohaara (kutsu), Helppo A - 1/50
10/07/-14 Kelokorven Suomenhevoset (kutsu), Helppo A – 2/50
09/07/-14 Kelokorven Suomenhevoset (kutsu), Helppo A – 7/50
09/07/-14 Kelokorven Suomenhevoset (kutsu), Helppo A – 6/50
03/08/-14 Kelokorven Suomenhevoset (kutsu), Helppo A – 6/50
02/08/-14 Kelokorven Suomenhevoset (kutsu), Helppo A – 1/50
25/06/-14 Vennamo (kutsu), Helppo A – 3/50
19/03/-14 Maanan Suomenhevoset (kutsu), Raviohjelma - 1/30
17/03/-14 Maanan Suomenhevoset (kutsu), Raviohjelma – 5/30
16/03/-14 Maanan Suomenhevoset (kutsu), Raviohjelma – 4/30

VVJ 17kpl

15.07.-15 Konkkaronkka (kutsu), Vaativa yhdistetty - 3/40
10.07.-15 Muiston Suomenhevoset (kutsu), Vaativa yhdistetty - 4/30
09.07.-15 Muiston Suomenhevoset (kutsu), Vaativa yhdistetty - 4/30
09.02.-15 Konkkaronkka (kutsu), Vaativa yhdistetty - 5/40
06.02.-15 Konkkaronkka (kutsu), Vaativa yhdistetty - 3/40
14.10.-14 Caral (kutsu), Vaativa yhdistetty - 2/29
26.06.-14 Konkkaronkka (kutsu), Vaativa yhdistetty - 1/40
26.06.-14 Duren (kutsu), Vaativa yhdistetty - 1/28
24.06.-14 Duren (kutsu), Vaativa yhdistetty - 1/28
22.06.-14 Breandan (kutsu), Vaativa yhdistetty - 5/30
21.06.-14 Konkkaronkka (kutsu), Vaativa yhdistetty - 2/40
21.06.-14 Breandan (kutsu), Vaativa yhdistetty - 2/30
18.06.-14 Breandan (kutsu), Vaativa yhdistetty - 2/30
17.06.-14 Duren (kutsu), Vaativa yhdistetty - 1/28
17.06.-14 Breandan (kutsu), Vaativa yhdistetty - 3/30
15.06.-14 Konkkaronkka (kutsu), Vaativa yhdistetty - 3/40
13.06.-14 Muiston Suomenhevoset (kutsu), Vaativa yhdistetty - 4/30

KERJ 18kpl

06.01.2018 Littleness Harraste 1/23
03.01.2018 Gealán Harraste 1/20
01.01.2018 Gealán Harraste 2/20
01.01.2018 Gealán Harraste 2/20
29.01.2016 Taikakuun Kartano Harraste 2/37
28.01.2016 Taikakuun Kartano Harraste 5/37
25.01.2016 Taikakuun Kartano Harraste 1/37
22.01.2016 Taikakuun Kartano Harraste 2/37
23.07.-15 Muiston Suomenhevoset (kutsu), Harrasteluokka - 4/30
18.07.-15 Muiston Suomenhevoset (kutsu), Harrasteluokka - 4/30
17.07.-15 Muiston Suomenhevoset (kutsu), Harrasteluokka - 2/30
15.07.-15 Kisatalli Mango (kutsu), Harrasteluokka - 2/13
15.07.-15 Muiston Suomenhevoset (kutsu), Harrasteluokka - 1/30
11.06.-14 Muiston Suomenhevoset (kutsu), Harrasteluokka - 1/31
10.06.-14 Muiston Suomenhevoset (kutsu), Harrasteluokka - 3/31
12.03.-14 Tuulenpesän Kartano (kutsu), Harrasteluokka - 1/4
03/02/-14 Silence Ponies (kutsu), Harraste – 2/5

ERJ 6kpl

09/06/-14 Muiston Suomenhevoset (kutsu), 80cm – 1/40
06/06/-14 Muiston Suomenhevoset (kutsu), 80cm – 2/40
05/06/-14 Muiston Suomenhevoset (kutsu), 80cm – 3/40
05/06/-14 Muiston Suomenhevoset (kutsu), 80cm – 4/40
04/06/-14 Muiston Suomenhevoset (kutsu), 80cm – 5/40
02/06/-14 Muiston Suomenhevoset (kutsu), 80cm – 2/40

TYH 2kpl

23.10.-14 Delmenhorst (kutsu), Käyttöajo - 2/26
22.10.-14 Delmenhorst (kutsu), Käyttöajo - 4/26

VSR 22kpl

21.01.-15 VSR (kutsu), Helppo A - 5/26
19.01.-15 VSR (kutsu), Helppo A - 3/26

30.01.-15 VSR (kutsu), 80cm - 3/13
16.01.-15 VSR (kutsu), 80cm - 3/10

27.01.-15 VSR (kutsu), Vaativa yhdistetty - 3/9
23.01.-15 VSR (kutsu), Vaativa yhdistetty - 1/13
20.01.-15 VSR (kutsu), Vaativa yhdistetty - 2/13
16.01.-15 VSR (kutsu), Vaativa yhdistetty - 1/8
12.01.-15 VSR (kutsu), Vaativa yhdistetty - 1/8

30.01.-15 VSR (kutsu), Harrasteluokka - 1/1
29.01.-15 VSR (kutsu), Harrasteluokka - 1/1
28.01.-15 VSR (kutsu), Harrasteluokka - 1/1
27.01.-15 VSR (kutsu), Harrasteluokka - 1/1
26.01.-15 VSR (kutsu), Harrasteluokka - 1/1
23.01.-15 VSR (kutsu), Harrasteluokka - 1/1
22.01.-15 VSR (kutsu), Harrasteluokka - 1/1
21.01.-15 VSR (kutsu), Harrasteluokka - 1/1
20.01.-15 VSR (kutsu), Harrasteluokka - 1/1
19.01.-15 VSR (kutsu), Harrasteluokka - 1/1
16.01.-15 VSR (kutsu), Harrasteluokka - 1/7
15.01.-15 VSR (kutsu), Harrasteluokka - 1/7
12.01.-15 VSR (kutsu), Harrasteluokka - 2/7


Surkun oma vihko

Päiväkirjamerkintä 03/03/2018 Perhe on pahin

Kuinka monta jälkeläistä yhdestä oriista voisi pitää itsellään? Tai on järkevää?

Ajatukset suhisivat Jewellin päässä. Kynä naputti vasten toimiston pöytää. Kyllä hän tiesi vastauksen: yksi, tai kaksi eri sukupuolista. Ei tuntunut kovinkaan viisaalta ratkaisulta kasvattajalle rajoitetulla määrällä karsinoita ottaa hoiteisiinsa enempää. Silti Surkun varsat, ne tuntuivat jäävän kotiin. Jewell ähkäisi ärtyneenä. Voisiko joskus tehdä jotain täysin järjetöntä vain koska halusi?

Lohtu oli kasvanut hienoksi nuoreksi hevoseksi, jonka kermanvärinen karva kiilsi kilpaa auringon kanssa. Se oli lempeä tamma, ehkä enemmän hitusen arka ja ujo kuin utelias. Silti Lohtu oli varmaan yksi ystävällisimmistä hevosista, ja kun sen kanssa tuli tutuksi, oli se seurallinen hevonen, joka rakasti tekemistä ihmisten kanssa. Siihen oli jäänyt selkeästi Surkun hyvää luonnetta - sitä Jewellille kaikista tärkeintä.

Ja entäs sitten nuori Tiitu? Ei ehkä penaalin terävin kynä, mutta sitäkin hyvätahtoisempi ja miellyttämisenhaluisempi. Sekin kuvasti isäänsä monella tapaa kiltin luonteensa kanssa. Tiitusta oli tullut koko tallin lellikki nopeasti ja Jewell aikoi siirtää sen ensi viikolla pihattoon ennen kuin se oli aivan pilalle lellitty. Itsehän hän ei sellaista harrastanut! Tiitu oli pieni, mutta tulisi olemaan voimakas ja vankka aikuinen hevonen. Ratsuna se tulisi olemaan varmasti aivan vailla vertaansa.

Nyt astutettu oli tallin oma tamma Taika. Pienhevonen siitäkin tulisi, pieni ja sporttinen, eikä Jewell ollut varma voisiko luopua siitäkään. Varsinkin, jos se olisi ori! Mutta mitä hän tekisi kolmella samansukuisella hevosella? Huokaisten nainen laski kynän pöydälle ja nojasi taaksepäin vasten rullatuolin selkänojaa. Kuinka monta jälkeläistä yhdestä oriista voisi pitää itsellään? Siinäpä vasta kysymys. Jokin Surkun varsoissa viehätti tallin omistajatarta. Se oli monipuolinen, näppärä, kätevä, sopi kaikkiin tilanteisiin ja oli kauniskin. Kaikkea, mitä Jewell hevoselta halusi!

Kolme. Niin monta hän voisi pitää itsellään. Se ei ehkä ollut järkevää, mutta niin hän tekisi.

Kouluvalmennus 23/02/2018 Valmentajana Jewell

Erin oli kehittynyt lyhyessä ajassa poikkeuksellisen paljon. Nuori nainen oli luonnollisesti jo hyvä käsittelemään hevosia ja ymmärsi niitä, mikä näkyi ratsastaessakin. Hän ratsasti pehmeästi, mutta topakasti ja sulautui hevosen kanssa yhteen. Joskus ajattelin, että Erin unohti olemassaoloni valmentajana pieniksi hetkeksi upotessaan tekemiseen ratsunsa kanssa. Surku taas oli painonsa arvosta kultaa. Se oli rauhallinen ja kärsivällinen opettaja, kaikkea mitä Erin tarvitsi. Tiesin, että jotkut pitivät pisamanaaman ratsatustyyliä vähän hassuna, mutta se ei minua haitannut. Erin ei häirinnyt hevosta ja osasi poistaa paineen juuri oikealla hetkellä.

"Tullaan sitten lävistäjiä kahdeksikolla! Mieti, että Surku oikein kunnolla taipuu niissä käännöksissä. Lävistäjällä hevosen ollessa suora voit vähän pidentää askelta, niin pysytään hereillä", neuvoin Eriniä, joka nyökkäsi tomerasti ymmärtäneensä ohjeet.

Surku vastasi nopeasti pohkeeseen, mutta siirtymiset askeleen pidennyksestä harjoitusraviin olivat hieman vaisut. Ne päätyivät suureksi osaksi siihen, että Surku kaatui vasten Erinin sisäpohjetta nopeassa vauhdissaan, oikoi eikä taipunut. Erinin naama muuttui punaiseksi naisen yrittäessä istua oria hitaammaaksi, mutta vielä jokseenkin heikon keskikropan käytön vuoksi ei onnistunut helposti! Silloin tuli takerruttua hieman liikaa ulko-ohjaan, hevosen kaatuessa sisään päin, apuja kuuntelematta. Ensin piti saada hidastus takaisin kuntoon ja kohdilleen. Kerroin Erinille tarkemmin vatsalihasten käytöstä hevosen hidastamiseen ja kuinka niitä kykeni aktivoimaan. Surku on herkkä hevonen istunnalle, joten se kyllä opettaisi siinä asiassa! Neuvoin ajattelemaan käännöksen korjausta enemmän pohkeenväistön tapaan - ettei hevosta vedetä ohjasta takaisin vanhalle uralle, vaan se työnnetään sinne sivusuuntaan pohkeella. Asetus kykenee silloinkin pysymään sisällä ja se on parempikin. Hevosta ei hallita ohjilla, mutta niillä voi keskustella sen kanssa! Kun Surku ensimmäisen kerran reagoi Erinin apuihin hidastaen ja sen jälkeen tehden vielä hienon kaarteen, tuntui Erinin ylle syntyvän oikea ymmärryksen hehkulamppu.

Surkun karvan oli hieman hikeentynyt lopulta treenin päätteeksi. Olimme myös treenanneet 15 metrin ja 10 metrin voltteja laukassa, joka oli yhä Erinille hankalin askellaji. Nainen oli kuitenkin päättäväinen ja halusi kehittyä, mikä näkyi kaikessa hänen tekemisessään. Huulilla olikin loppukäynneissä leveä, onnellinen hymy.

Päiväkirjamerkintä 05/02/2018 Takaisin ratsaille

Harvoin alan karaistunutta ammattilaista enää jännitti mikään hevosiin liittyen. Nyt Erinin polvet kuitenkin hieman tutisivat. Hän ei koskaan ratsastanut vastuuhevosiaan, eihän ratsastaminen ollut hänen pala kakkuaan. Kaikki muut työntekijät, ne saivat hevoset tanssimaan kauniisti kanssaan, mutta Erin osasi juuri ja juuri laukata ympyrän. Sen verran, että oli roikkunut ravureiden selässä metsässä siimeksessä ja startannut kolmesti monté-luokassa. Se oli kuitenkin aivan eri asia kuin sellainen ratsastus, mitä häneltä kohta vaadittaisiin, englantilainen tyyli. Elegantti ja siisti, huolellinen.

Surku katsoi karsinastaan kuin koettaen lohduttaa ratsastajaansa. Hyvin se menee! Erin puuskahti ja tarttui kiinni pikkuoriin ohjista, nyt sitä sitten mentäisiin! Ehkä se oli osa sitä janoa toimia hevosten kanssa, rakkautta tätä lajia kohtaan. Se adrenaliinipiikki, joka iski jännityksen kohistessa korvissa ja sai tekemään uskomattomia asioita - itselleen uskomattomia, kuten ratsastaminen oli Erinille kaikkien niiden hyvien ratsastajien keskellä. Vaikka kyseessä olikin kokenut alkeisratsu, ei se vähentänyt Erinin paineita lainkaan. Meinasivatkohan muut tulla katsomaan? Ei kai, kaikilla oli niin paljon töitä. Naisen mielenrauhan onneksi maneesi oli tyhjä lukuunottamatta Jewelliä, joka odotti laitaan nojaillen ratsukkoa. Erin hiplasi kumiohjia hermostuneesti, kun Jewell loi häneen kannustavan hymyn.

Tunnin jälkeen Eriniä hymyilytti. Hän käveli aurinkoisella koivukujalla loppukäyntejä ja nautti auringonpaisteesta ihollaan. Hän oli laukannut! Ja tehnyt pohkeenväistöäkin! Se kaikki oli kovin uutta, mutta sitäkin innostavampaa. Hän osasi jo kuvitella, kuinka kesällä hän saisi laukata hiekkateitä pitkin, tuulen iskiessä kasvoihin ja tuoden silmiin kyyneleitä ja tuntisi olevansa täysin vapaa. Sellaisella samanlaisella tavalla, kuin hän oli ennen tuntenut kärryillä, hiitatessaan ravureita vanhoissa työpaikoissaan. Surku pörisi tyytyväisenä, ja Erin taputti sitä. Se oli sitten erinomainen pikkuhevonen!

Päiväkirjamerkintä 04/01/2018 Arjen taikaa

Eriniä hymyilytti hieman heittäessään silat Surkun selkään. Ori oli tavallisesti Inkan vastuuhevonen ja Inkan liikutettava sen vapaapäivinä, mutta tänään Erin saisi ajaa sillä. Erin piti Surkusta paljon, kuka ei olisi pitänyt? Onnellinen pieni ori oli hauska ajettava ja se nautti siitä tosissaan. Eihän se ravihevonen ollut eikä Erin tulisi nauttimaan siitä samalla tavalla kuin nauttisi hiittikärryissä tuulen puhaltaessa vasten kasvoja niin että kyynelet valuisivat, mutta se oli monella muulla tapaa aivan ihana. Surkun kanssa pystyi unohtamaan murheensa, sen ravatessa lumista tietä pitkin, kärryjen kolistessa niille tyypilliseen tapaan. Surkun kanssa pystyi rentoutumaan keskellä hektistä arkea tavalla, johon ei pystynyt kenenkään muun kanssa.

Ori käveli tietä pitkin onnellisesti pöristen. Se oli sille ominainen tapa, johon Erin oli jo kauan sitten ihastunut. Valo siivilöityi puiden lomasta, ne olivat ensimmäiset auringonsäteet viikkoihin. Ne saivat hangen paikoittain kimmeltämään ja Erin oli tyytyväinen, että hänen lempireittinsä metsien ja pellonreunojen halki oli aurattua tietä. Muuten kärryjen kanssa olisi ollut paljon hankalempaa liikkua. Räpäkössä oli se yksi huono puoli, ettei sen pieniä mökkiteitä aurattu kuin tarpeesta ja usein se oli turhaa. Oli siis vaikeaa löytää paikkoja, jossa pystyi ajamaan vapaasti.

Erin pyysi Surkua raviin. Se siirtyi siihen tyytyväisenä. Erin kaivautui kaulahuiviinsa kylmän ilman iskiessä vasten kasvoja, mutta suupielillä oli silti yhä hymy. Hän nautti olostaan. Aurinko sai rautiaan karvan kiiltämään, vaikka se olikin pörröistä ja pehmeää. Erin pystyi kuvittelemaan tilanteeseen sopivien kellojen kilinän ja vaikka joulu oli jo mennyt, teki hänen mieli hyräillä joululauluja. Auringon säteet olivat kuin taikapölyä heidän ympärillään.

Sitähän se oli. Arjen taikaa.

Päiväkirjamerkintä 25/10/2013 Nuori Surku

Siitä tulisi mainio pikkuhevonen. Tuurikka tiesi sen heti varsan putkahtaessa hänen rakkaasta Siru-tammastaan, oikealta nimeltään Surkuhupaisa. Mutta se varsa, se ei ollut surkuhupaisaa nähnytkään! Vahvat jalat ja luut sillä oli, sen näki heti, se tulisi kestämään ja edustamaan rotuaan hienosti. Mutta pikkuoriin silmät: ne olivat jotenkin surulliset, tummat ja huolestuneet. Siksi varsastakin tuli lopulta Surku. Se sopi kuin nenä päähän, ajatteli Tuurikka, vaikka olikin ensin ajatellut nimetä kasvattinsa hieman pontevammin ja mahtailevammin. Surkusielu, se ei ollut pelottava nimi eikä sopisi raviselostajan suuhun, vaikka ori ravurikoulun kävikin. Ehei! Surkusta tulisi monikäyttöinen hevonen. Sellainen, millä voisi tehdä mitä vain.

Ja niinhän siitä sitten tulikin. Ajallaan ori oppi ja opetti, päätyen lopulta pieneen ratsastuskouluun Räpäkössä, naapurikaupungissa kasvattitilastaan. Silloin ei tallissa vielä seisonut kymmentäkään opetushevosta, kun rautiaan kimakka huuto kaikui käytävällä. Uutta punatukkaista omistajaa hymyilytti. Olihan se pöljä ajatus - ori ratsastuskoulussa opetushevosena -, mutta hän tiesi jo kaiken sujuvan erinomaisesti. Surku haisteli karsinaansa, kotiaan, tarkasti ja asettui lopulta taloksi. Eikä se lähtisi enää ikinä tästä tallista, paitsi laukkaamaan vihreille laitumille, tiesi Jewell ajatella.


virtuaalihevonen | a sim-game horse
Tämän sivun tiedot eivät liity mitenkään kuvan hevoseen.


Surkusielu