Abd al Alim ox

VH14-003-0351

Rotu	arabialainen täysiverinen	Sukupuoli	ori	Säkäkorkeus, väri	149cm, rautias
Syntymäaika & -maa	15.07.2013, Turkki	Ikä		Kasvattaja & Tuoja	Hediye Yilmaz (evm) & Ascuns Farm
Painotus	kouluratsastus	Koulutustaso	ko vaativa A, re 80cm	Omistaja	Sani, VRL-10954

Abd al Alim ox, tuttujen kesken Allu, hurmaa kaikki jo kaunis piirteisellä päällään ja lempeällä katseellaan. Tarhassa Allu viihtyy parhaiten yksin, mutta herrasmiehen tavoin se osaa kunnioittaa tarhakavereitansa. Johtaja-ainesta siinä ei ole juuri lainkaan, vaan Allu on enemmänkin yksinäinen susi ja tarhassa muiden syödessä se saattaa olla tarhan nurkassa nuokkumassa. Tarhasta hakiessa ori ei rynnistä hoitajan luokse, mutta hippasillekkaan sen kanssa ei ole jouduttu - ainakaan kovin useasti. Jostain syystä taluttaessa ori yrittää jäädä syömään eikä pää meinaa nousta ruohikosta ennen kuin suu on niin täynnä ruohoa. Tämän jälkeen ori kävelee tyytyväisenä ruohoa mutustellen eteenpäin. Talvella taas tarhaan viedessä ori saattaa käydä piehtaroimaan ennen kuin riimun on saannut edes pois päästä.

Hoitaessa Allun voi laittaa joko karsinaan tai käytävälle. Karsinassa sillä on tapana hyöriä ja pyöriä, mutta samalla tapaa se heiluu käytävälläkin edes takaisin. Allu haluaa koko ajan olla perillä kaikesta mitä on meneillään ja siksi se tutkaileekin erittäin paljon ympäristöään. Harjatessa siis kannattaa varoa hyörimistä ja pyörimistä. Kavioita ottaessa etujalat nousee hienosti, takajalatkin nousevat, mutta ne nousevat mahan alle, josta hoitajan täytyy vetää niitä taaksepäin, että saa ne puhdistettua. Muuten ori käyttäytyy oikein mallikkaasti ja vaikka se hilluukin edes takaisin, se ei ikinä ole kenenkään päälle jyrännyt, joten sitä ei tarvitse tämän orin kanssa pelätä. Kun satulaa aletaan laittamaan Allulle, niin siinä vaiheessa ori kannattaa ainakin laittaa kiinni. Allu ei perusta satulan laittamisesta niinkään ja saattaa joskus vilauttaa hampaitaan satuloitsijalleen. Allun kanssa paljon tekemisissä olevat tietävät ettei ori ikinä purisi oikeasti, mutta säikympi voi orin irvistysluimistusta säikähtää. Suitsia laittaessa ori saattaa aluksi vetää päänsä juuri toiselle sivulle kuin ihminen, mutta kun kuolaimet saadaan suuhun se laskee päätänsä, että niskahihna saadaan korvien taakse.

Selkään noustessa Allu seisoo nätisti paikoillaan, kunnes ratsastaja pyytää sen liikkeelle. Alkuverryyttelyssä Allulla on tapana keskittyä lähes kaikkeen muuhun paitsi ratsastajan apuihin, mutta kun ratsastaja saa herran kuulolle se muuttuu kuin eri hevoseksi. Allu kuuntelee ratsastajan apuja upeasti ja sillä on uskomattoman miellyttävät ja puhtaat askellajit. Allu toimii parhaiten kouluratsuna juuri uskomattomien askellajiensa vuoksi, mutta myös esteet luonnistuvat siltä. Vaikkakin esteillä selässä saa olla kokeneempi ratsastaja sillä esteillä orilla on tapana kiihdytellä niin, että oikea ponnistuspaikan hakeminen jääkin ratsastajan tehtäväksi. Maastossa ori on parhaimmillaan yksin, sillä se ei kestä jos toinen hevonen jää sen taakse eikä se näe sitä. Jos toinen ratsukko taas menee sen edessä se hermostuu ja kaahailee vähän miten sattuu.

Vaikka Allu ei kotitallilla niinkään ole tammojen perään, niin kisoissa se saattaa esitellä upeimmat piruettinsa kisayleisöille ja tammoille, mutta tämäkin onneksi pysyy kohtuuden rajoissa ja kisoistakin on aina selvitty kohtuullisella menestyksellä.

© Veera R

i. Abdul al Qaseem ox, 163cm, trn, evm	ii. Sayyid al Riyad	iii. Rashaad ox
		iie. Sara al Ra'id
	ie. Omaira al Qaseem	iei. Omer al Najib
		iee. Samara al Riyad
e. Nadir al Kaya ox, 166cm, km, evm	ei. Nasim ox	eii. Mahir ox
		eie. Mudawar al Bahia
	ee. Jamila al Kaya	eei. Melek ox
		eee. Jamilia ox

Allun isä Abdul al Qaseem oli tulinen tummanruunikko ori, jonka käsittely oli suhteellisen vaikeaa. 163cm korkean orin kanssa ei koskaan oikein voitukaan käydä kotipihan ulkopuolella, joten siltä ei ole kisatuloksia tai muitakaan näyttöjä. Sen suku on kuitenkin hyvä, ja sen rakenteessakaan ei ollut moittimista. Ratsastaessakin siltä löytyi suhteellisen hyvät liikkeet, joten oria käytettiinkin jalostukseen kiitettävästi. Se sai yhteensä viisi varsaa, jotka ovat omistajista riippuen pärjänneet enemmän tai vähemmän näyttelyissä sekä kouluradoilla. Kumma kyllä, tulista luonnettaan Abdul ei periyttänyt yhdellekkään varsalle. Lopulta ori ruunattiin vasta kahdeksan vuotiaana, sillä sen käsittelystä oli tulossa liian hankalaa. Vaikka ori hieman rauhoittui, ei sitä vieläkään ollut helppo hoitaa. Kun orin siittola, missä se oli asunut koko ikänsä, lopetettiin, päätettiin ori lopettaa kaikkien hyvinvoinnin vuoksi. Ori nukkuikin rauhallisesti ikiuneen vain 13 vuotiaana.

165cm korkea musta isänisä Sayyid al Riyad oli kova tammojen perään, mutta muuten se oli oikea halinalle. Sayyid oli lahjakas ori ja menestyi jo nuorten hevosten luokissa todella hyvin. Se oli kuitenkin stressaantunut suurella kotitilallaan, sillä tammoja ja muita hevosia oli niin paljon. Niinpä se myytiin kuusi vuotiaana pienelle oriasemalle lähinnä siitosorin hommiin. Sayyid viihtyikin siellä hyvin. Sen kanssa ei enää kisattu kuin muutama startti, mutta sen kanssa kierrettiin enemmän näyttelyitä, joista ori monta kertaa toi ykköspalkinnon kotiin. Sayyid sai yhteensä kahdeksan varsaa. Yksi niistä on toiminut erinomaisena tuntiratsuna ratsastuskouluna, osa on menestynyt näyttelyissä ja osa taas kilparadoilla kouluratsastuksessa. Sayyid periyttikin varsoilleen pääasiassa hyvää rakennetta, luonnetta sekä liikettä. Ori eli kunnioitettavaan 22-vuoden ikään, jolloin se lopetettiin pahan ähkyn takia.

Isänemä Omaira al Qaseem oli musta 167cm korkea kaunis arabitamma. Se ei ollut luonteeltaan aivan helpoimmasta päästä, joten vain kokeneet käsittelijät pystyivät toimimaan sen kanssa. Ratsastaessa tamma oli kuitenkin hieman helpompi ja sillä oli mahtavat liikkeet. Omairan kanssa kisattinkin todella paljon kouluratsastuksessa hyvällä menestyksellä. Iänmyötä tamma myös rauhoittui ja siitä tuli helpompi käsitellä. Se annettiinkin liisaukseen lahjakkaalle junnulle, joka treenasi sen kanssa tamman ollessa kantavana. Omaira jäi varsan jälkeen vielä vuodeksi treenaukseen junnulle, jonka jälkeen se palasi takaisin kotisiittolalleen. Ensimmäinen varsa jäi junnulle ja myöhemmin he menestyivätkin todella hyvin kouluratsastuksessa mutta myös pienissä esteluokissa. Siittolalla Omaira sai vielä kolme muuta hienoa varsaa. 18-vuotiaana viimeisen varsansa jälkeen tamma palasi junnulle (joka ei oikeastaan enää ollut junnu) ja eleli siellä viimeiset päivänsä maastoillen ja laiduntaen. Tamma eli pitkän elämän, sillä se lopettiin vasta 24-vuotiaana toisen hevosen potkaistessa sitä tarhassa. Sen jalka murtui, eikä mitään enää ollut tehtävissä.

Emä Nadir al Kaya oli hyväluontoinen kimo 166cm korkea tamma. Se myyntiin jo varsana lahjakkaalle juniorille, joka halusi itse kouluttaa siitä hyvän kouluratsun. Hän onnistuikin tehtävässään, sillä he menestyivät pitkään todella hyvin. Nadirin jalat alkoivat kuitenkin reistailla 14-vuotiaana, joten se päätettiin siirtää siitoskäyttöön, sillä se oli saanut paljon kyselyitä. Nadir olikin loistava emä ja sai viisi varsaa. Tamma periytti etenkin hyvää luonnettaan, mutta myös hyvää rakennettaan sekä liikettään. Vanhemmalla iällä Nadirin omistaja innostui näyttelyistä. Tamma pääsikin kiertämään monenmonta näyttelyä, ja menestyi suhteellisen hyvin. Nadir eli koko elämänsä samalla omistajalla ja heillä olikin aivan erityinen side. Nadir jopa esiintyi elokuvassa sivuroolissa, sillä sen omistaja oli opettanut sille kaikenmaailman temppuja. Vielä eläkepäivinäänkin sen kanssa tehtiin vielä paljon. Sen kanssa maastoiltiin sekä sille opettiin uusia temppuja. Nadir toimi myös sijaisemänä puoliverivarsalle. 26-vuotiaana Nadirin kunto alkoi pikkuhiljaa heikentyä, vaikka syytä sille ei löydettykkään. Vuosi myöhemmin se oli mennyt niin huonoon kuntoon, että se päätettiin lopettaa.

Emänisä Nasim ox ei ollut mitenkään erikoinen hevonen. Se oli rautias, 165cm korkea, eikä hurmannut mitenkään erityisesti ulkonäöllään. Se ruunattiin jo varsana, mutta siltä otettiin muutama pakaste talteen varmuuden varalta, jos joku siitä varsan nyt haluaisikin. Ruuna myytiin äiti-tytär ratsuksi Turkista Saksaan. Ensimmäiset vuodet se toimi lähinnä puskaratsastuksessa, sekä satunnaisesti tytär valmentautui sillä. Yhdessä vaiheessa tytär sai kuitenkin päähänpiston matkaratsastuksesta, ja alkoi valmentautua siinä lajissa Rashaadilla. Äiti taas kävi ruunan kanssa muutamissa pienissä koulukisoissa ihan hyvällä menestyksellä. Tytär kuitenkin lopulta kohosi matkaratsastuksen huipulle asti ruunan kanssa, minkä seurauksena pakasteita alettiinkin kysyä ahkeraan. Rashaadin omistajat harkitsivat pitkään kaikkia tammaehdokkaita, sillä he halusivat pakasteiden menevän hyvään käyttöön. Rashaad saikin kolme tervettä kaunista varsaa. Yhdestä tuli "koulutushevonen" nuorelle junnulle, yksi menestyi matkaratsastuksessa ja yksi näyttelyissä. Viimeiset vuotensa ruuna oli lähinnä äidin ratsastettavana, mutta sai elää leppoisia eläkevuosia. 25-vuotiaana se päätettiin lopettaa, sillä vanhuudenvaivat olivat jo pikkuhiljaa alkaneet vaivata.

Musta emänemä Jamila al Kaya oli kuvan kaunis hevonen. Se oli hieman tammamainen, mutta muuten sen luonteessa ei ollut juuri moitittavaa. Sara kierrätettiin ahkeraan ympäri Eurooppaa kaikenmaailman näyttelyissä jo nuoresta pitäen, välillä matkan varrella pistäydyttiin myös muutamiin koulukisoihin. Tamma olikin tottunut oikeaan matkalaisen elämään, ja nautti uusista paikoista sekä matkustuksesta. Tamman kanssa ei juuri kouluratsastusta treenattu, joten kisoissa se lähinnä yritti korvata puuttelliset taitonsa mahtavilla liikkeillä. Se oli kuitenkin loistava näyttelyhevonen, eikä montaa kertaa jäänyt sijoittumatta. Sara selvästikin oikein nautti esiintymisestä. 12-vuotiaana tamma asettui paikoilleen Saksaan, sillä se myytiin kuuluisalle arabikasvattajalle. Siellä sitä käytettiin lähinnä jalostukseen, mutta sen kanssa yritettiin halia myös kokoon muutama koulusijoitus, jotta sen siitosarvo paranisi. Sara sai viisi varsaa, mutta viimeinen varsoista syntyi kuolleena. Neljä muuta meneistyivät niin näyttelyissä kuin kouluradoilla, vaikkakin osa toimi myös ratsastuskouluissa. Sara alkoi olla jo vanha ja viidennen varsan kuoleman johdosta sen siitoskäyttö lopetettiin. Tamma viettikin viimeiset päivänsä lähinnä laitumella ja silloin tällöin maastoillen. Se kuoli 20-vuotiaana kaviokuumeen takia.

Sukuselvityksen saa kopioida jälkeläisille, copyihin VRL-10954

Päiväkirja

19.06.2016 ~ Sennuleiri Adinassa, sunnuntai - kirjoittanut omistaja

Viimeisenä leiriaamuna heräsin pirteästi jo seitsemältä. Vedin lenkkitossut jalkaan ja lähdin lenkille ihanan raikkaaseen aamuun. Kotona heräsin lähes aina jo kuudelta, ja tämä leiri oli tuntunut varsinaiselta lomalta myöhäisine herätyksineen. Nyt olin ilmeisesti saanut kuitenkin maksettua univelat takaisin. Saapuessani takaisin lenkiltä oli tallipiha pikkuhiljaa heräillyt eloon. Allu mutusteli rauhallisena omassa tarhassa heiniään. Rapsuttelin sitä hieman korvan takaa, ennen kuin menin takaisin leiritaloon odottelemaan muiden heräämistä.

Aamupäivällä olin taas loukannut Allun tunteina (tai ainakin itse niin ajattelin). Olimme olleet noin kolmen tunnin vaelluksella, ja ratsunani oli ollut toinen arabiori Stormy. Vaelluksella oli ollut todella kivaa ja kaikki oli sujunut jokaisen osalta hyvin. Nyt meillä olisi kuitenkin seuraavaksi maastoestetunti, jota varten varustin oman tutun poikani. Vähän jänskätti miten meillä sujuisi radalla, sillä emme olleet ikinä hypänneet maastoesteitä eikä ori muutenkaan ollut mikään hyppytähti.

Alkuverkka suoritettiin pellolla, ja Allulla oli koko ajan vauhti päällä. Se kiihdytteli minne sattui, enkä suostunut kuuntelemaan pidättäviä apujani vaan puri vain kiinni kuolaimeen. Opettajamme antoi kuitenkin hyviä vinkkejä, ja muutaman hypyn jälkeen alkoi ori vähän rauhoittua. Tosin se aina teki tutun kiihdytyksen esteelle, mutta sen jälkeen se taas kuunteli minua. Lähdimme siitä sitten maastoesteradalle. Muutamat halusivat mennä peräkkäin, mutta minä päätin tulla Allun kanssa ihan yksin. Vetoapua emme tarvitse ja takana tuleva olisi vain hidasteena. Hypyt sujuivat, no, ihan hyvin. Välillä teki mieli pistää silmät kiinni orin pinkoessa täyttä vauhtia eteenpäin. Selvisimme kaikesta onneksi kunnialla ilman mitään suurempia sattumuksia.

Päivän ratsastuksen päätti koulukisat, joissa suoritimme Allun kanssa vaativa A radan. Sitähän olimme kilpailleet jo kauan, joten olisi tuntunut vähän epäreilulta muita kohtaan mennä joku helpompi rata. Allu ei ollut ihan täydessä kisamoodissa ja se tuntui hieman väsyneeltä hyppyjen jälkeen. Meillä meni kuitenkin ihan hyvin, vaikka parhaaseen suoritukseemme emme yltäneetkään. Saimme prosentteja 69,8 ja tulimme kaikkien leiriläisten kesken toiseksi. Ihan hyvä suoritus sekin pakko myöntää. Illaksi jäimme Allun kanssa vielä yhteiseen illanviettoon, tai Allu kyllä jäi tuttuun tarhaansa mutustelemaan heiniä. Oli vähän haikeat tunnelmat päivällisellä, enkä olisi halunnut lähteä leiriltä vielä. Tosin minulla alkoi olla jo koti-ikävä ja halusin päästä tekemään tallitöitä. Leirillä oli kuitenkin ollut todella kivaa, kaikki ihmiset olivat ystävällisiä ja muutkin hevoset mukavia. Tänne voisin tulla ehdottomasti uudestaan, vaikka jonkun toisen hevosen kanssa.

18.06.2016 ~ Sennuleiri Adinassa, lauantai - kirjoittanut omistaja

Allu oli vielä melko uninen hakiessani sen tarhasta päivän ensimmäistä tuntia varten. Menisimme koulua ilman satulaa, ja vähän kauhistelin, miltä takapuoleni tuntuisikaan oriin melko luisevan selän jälkeen, vaikka se ei mistään pahimmasta päästä ollutkaan. Allu ei ollut enää yhtä levoton kuin eilen, vaan nyt se sähläili omaan normaaliin tapaansa. Eilen siinä oli ollut ripaus pientä varovaisuutta mukana. Rauhassa laitoin pojan kuntoon ja lähdin sitten kentälle, missä yksi ratsukko jo olikin.

Allu oli tunnilla melko kiva, ja totteli nätisti apujani. En ollut aikoihin mennyt ilman satulaa, joten istuntani oli välillä sen mukaista. Ori ei kuitenkaan hermostunut heilumisestani, vaan kulki hienosti sinne minne ikinä halusinkaan. Niinkuin olin aavistellut, oli takapuoleni aivan kipeä tunnin jälkeen. Lisäksi vatsalihakseni olivat joutuneet aivan erilaiseen rasitukseen, kiitos tehokkaiden tasapainoharjoitusten. Annoin Allulle kasan porkkanoita, ennen kuin vein sen takaisin tarhaan nauttimaan vähän pidemmästä vapaahetkestä. Myöhemmin meillä olisi vaellus, johon olin tulossa Adinan hevosella. Ajattelin sen olevan itselleni mukavempaa, sillä Allu ei ollut parhaimmillaan maastossa muiden hevosten kanssa.

Opettavaisen teorian jälkeen meillä oli vihdoin kauan odotettu vaellus. Kipu takapuolessani oli jo hieman hellittänyt, mutta silti tunti satulassa ei sen puolesta kovin ilahduttanut. Urheana varustin kuitenkin suloisen rautamummon, vuonohevostamma Camillan. Poni oli rentouttava Allun jälkeen, eikä tammaan voinut olla rakastumatta. Vähän se minua kuskasi muutamalla laukkapätkällä, eikä halunnut ensin ylittää pientä ojaa, mutta mukavaa loppujen lopuksi oli. Tosin oli hieman syyllinen olo matkaan lähtiessä Allun katsoessa murhaavasti aidan toiselta puolelta minua.

Vaelluksen jälkeen meillä oli taas vähän vapaa-aikaa ja innostuimmekin muiden kanssa järjestämään leikkimieliset näyttelyt. Laitoimme pikapikaa hevoset näteiksi ja menimme sitten kentälle. Tuomareina toimi Jannica sekä yksi Adinan tallityöntekijöistä. Olimme muutamissa söpöysnäyttelyissä käyneet Allun kanssa hyvällä menestyksellä. Puuha oli siis tuttua. Allu kruunattiinkin söpöimmäksi hevoseksi. Pääpalkinnon vei upea arabiori Stormy, joka oli Adinan hevosia. Voitto oli kyllä mielestäni ansaittu, sillä lähes kuola valuen ihailin oria.

Illalla meillä oli vielä yksi koulutunti. Allu ei ollut aivan parhaimmillaan, ja tunti olikin aikamoista vääntöä lähes alusta loppuun saakka. Muutama hyvä pätkä tuli mukaan, mutta tunnista jäi loppujen lopuksi melko huono fiilis. No, aina ei kaikki suju niinkuin Strömsössä. Illan saunominen ja rentouttava naisseura kuitenkin piristi ja hyvillä mielillä menin nukkumaan jännittäen hieman huomisia leirikisoja.

17.06.2016 ~ Sennuleiri Adinassa, perjantai - kirjoittanut omistaja

Koska olimme tulleet mieheni ja muutaman hevosen kanssa viettämään kesää Suomeen, olin samalla ilmoittautunut Allun kanssa sennuleirille Lappiin. Olin aivan innoissani, sillä pohjoisessa en ollut vielä koskaan vieraillut. Saavuimme Adinaan hieman myöhässä suunnittelemastani aikataulusta mutta silti tarpeeksi ajoissa. Jannica tuli meitä vastaan ja näytti paikat hevoselle ja varusteille. Allu oli pitkän matkan jälkeen jo hieman kärsimätön trailerissa, joten päätin ottaa sen heti alkuun pois. Ori tuli reippaasti ulos traikusta ja hirnui sitten kovaan ääneen pihamaalla. Se pyöri hetken ympäriinsä halutessaan nähdä kaiken mitä pihamaalla olikaan. Pian se kuitenkin rauhoittui ja talutin oriin sille varattuun tarhaan. Allu sai tarhata leirin ajan yksin, sillä sille oli melko hankala löytää kivaa tarhakaveria, eikä ori omasta rauhasta pahakseen pistänyt.

Olimme ehtineet tehdä jo kaikenlaista ennen päivän ensimmäistä ratsastustuntia. Olimme laittaneet tavarat paikoilleen, syöneet ja tutustuneet tilan tiloihin, toisiimme sekä poneihin. Ja voi että millaisia suloisuuksia täältä löytyikään! Vähän melkein harmitti, että raahasin Allun mukaan, sillä rakastuin aina vain enemmän tarhassa möllöttäviin syötävän suloisiin poneihin. Nyt oli kuitenkin koulutunnin vuoro, joten hain oman hurmurini talliin. Allu halusi tutkia koko ajan kaikkea, joten se haisteli ja maisteli loimitankolla riippuvia loimia tämän tästä. Sen pää ei tuntunut pysyvän sekunttiakaan paikoillaan ja ori vääntelehti joka suuntaan koko ajan. Muuten Allu käyttäytyi oikein mallikkaasti, joten hoitamisessa ei mennyt kauaa.

Koulutunti alkoi meidän osaltamme aika katastrofaalisesti. En saanut oriin mitään kontrollia, sillä sitä kiinnosti enemmän viereisessä tarhassa oleva kiimainen tamma. Lisäksi se halusi tutkia uusia paikkoja, joten ori ei ehtinyt kuunnella minua ollenkaan. Jannican avustuksella sain kuitenkin pikkuhiljaa vähän tolkkua hommaan. Aiheena oli kokoaminen ja se oli meille alun vaikeuksien jälkeen aika helppo nakki. Olin kyllä todella tyytyväinen Alluun, sillä se toimi kuin unelma loppua kohden. Pian tunti olikin ohi ja jouduin vastahakoisesti jalkautumaan takaisin maankamaralle. Hoidin hevosen nopeasti takaisin tarhaan, jossa se sai eteensä ison kasan herkullista heinää. Minä itse kiiruhdin katsomaan toisen ryhmän tuntia ja juttelemaan samalla niitä näitä muiden leiriläisten kanssa.

Aivan uskomattoman herkullisen lounaan jälkeen oli vuorossa teoriatunti. Keskustelimme erilaisesta varustuksesta, mutta jostain syystä päädyimme kinastelemaan erilaisista kuolaimista ja niiden paremmuudesta. Teorian jälkeen kävin katsomassa Allun vointia, jonka jälkeen menin muutaman todella mukavan naisen kanssa katsomaan heidän omia hevosiaan. Yllättävän monet olivat tuoneet oman hevosen mukaan. Välipalalla päädyimme jatkamaan kinastelua kuolaimista ja vaivihkaa siirryimme jatkamaan väittelyä myös apuohjista. Sen siitä saa, kun on talon täydeltä hevosnaisia.

Välipalan jälkeen oli kuitenkin vuorossa taas koulutunti. Tällä kertaa aiheena oli kaikenlaiset ratsastustiet ja niitä katsottiinkin paljon tuomarin näkökulmasta. Miten kannatti ratsastaa erilaiset tiet, jotta niistä saataisiin mahdollisimman paljon pisteitä. Allu oli koko tunnin aikalailla samanlainen kuin aamupäivälläkin, vaikka se olikin ehkä hitusen laiskempi. Nyt se ei jaksanut enää välittää viereisen tarhan tammasta, vaan keskittyi kiitettävästi minuun. Tunnin jälkeen oli taas heinien ja tarhailun aika. Allu oli käyttäytynyt tänään todella hienosti, joten hyvillä mielin menin illalla vielä saunomaan muiden kanssa. Nyt emme enää jaksaneet kinastella kaikenmaailman varusteista, vaan nautimme täysin siemauksin yhteenkuuluvuuden tunteesta.